Keväästä syksyyn on yksi pitkä ja ihana työpäivä. Jatkuvasti on uutta ihmeteltävää, niin ympäröivässä luonnossa kuin sen osana elelevän ihmisen touhuissakin.
Kevään töihin kuuluu polttopuiden teko. Tuulenkaatoja korjattiin ja karsittiin talvella ja keväällä, hyvää ”metsätyökeliä” ei menneenä talvena saatu saarella lainkaan. Omiin kotitaloihin ja majoihin urakoitiin lämmikkeet seuraavan talven varalle; samoin yhteisörakennuksiin, jotta tuvat, iltanuotiot, pirtit ja saunat pysyvät kuumina kaikille lämpöä luihinsa tarvitseville.
Kun puut oltiin saatu halkipoikkipinoon, alkoi puutarhatöiden kiihkeä tiimellys koti- ja yhteisöviljelmillä. Viimevuotisia juureksia oli yhä kellarissa polttoaineeksi, kuten tämä jyhkeä ”maamakkara” -tyyppinen punajuuri. Terästettynä tietysti tuoreella nokkossadolla, kuusenkerkillä ja muilla kevään kasvuvoimaa täynnä olevilla antimilla.
Syötävän sadon lisäksi puutarhatöistä saadaan arvokasta kokemusta käyttöön ja jaettavaksi, sitä ei voi koskaan olla liikaa!
Jokainen kausi on erilainen, ja erityisesti nyt toteutettava yhteisöviljely on antoisa ja mielenkiintoinen projekti jossa oppimista ja kehittymistä tapahtuu vauhdilla.
Hommien päätteeksi maistuu raikas, saunan padassa pantu IPA-olut.
Perusteilla on oma humalatarha Livonsaarelaisten kotiolutpanijoiden käyttöön. Taimet ovat vielä kovin pieniä, mutta varttuvat sukkelaan rakkaudella ja hyvällä huolenpidolla. Kasvivalikoimassa on varmasatoisia pohjoisempia lajikkeita, mutta myös muutamia amerikkalaisia ”trooppisen hedelmäisiä” IPA-humalia, jotka vähintäänkin pärjäävät ja kasvavat saaren lämpimässä ilmastossa, suotuisina kesinä tuottavat satoakin!
Useimmat juurekset
ovat kaksivuotisia kasveja. Ensimmäisenä vuotenaan ne kasvattavat
kookkaan juuren, joka sitten yleensä nostetaan ylös ja syödään.
Jos juuri kuitenkin jätetään maahan, se antaa kasville voimat
kasvattaa seuraavana kesänä kukkavarren ja muodostaa siemenet,
joiden avulla elämä jatkuu.
Siementarha
harjoittaa omien juurikasvikantojen ylläpito- ja siemenviljelyä.
Viljelyssä on mm. porkkanaa, punajuurta, palsternakkaa, retikkaa,
piparjuurta. Siementuotantoa ajatellen on parasta kerätä juurekset
maasta ensimmäisen vuoden syksyllä talteen hyvään talvisäilöön,
ja samalla katsastaa ne läpi, valikoiden parhaat seuraavan vuoden
siemenkasveiksi.
Siementarhuri oli
syksyllä hajauttanut juurekset eri säilytyspaikkoihin, osan
maakellariin ja osan aumaan. Auma, tasapohjainen kuoppa, kaivettiin
pellon laitaan. Pohjan kaato ja salaojitus tehtiin johtamaan vesi
aumasta ojaan. Auman pohjalle levitettiin jyrsijäverkko, sitten
hiekkaan peitellyt juurekset laatikoissaan, ja laatikoiden päälle
vesivaneria sekä verkkoa siten, että verkko lopulta ympäröi
laatikot tiiviisti joka puolelta. Päälle 30 cm maata ja paksulti
heinää.
Huhtikuun
alkupuolella, kun maa oli selvästi alkanut lämmetä, avattiin auma.
Suojapeitteet lapioitiin sivuun. Alta paljastui ensin vesimyyrien oma
auma, sekalainen varasto juureksia, sitten pieniltä ja karvaisilta
varastonkäyttäjiltä suojaava panssarirakennelma. Verkko pois,
vanerit sivuun… juurekset olivat jo alkaneet kasvattaa naatteja!
Syvällä maan pimeyksissäkin ne tietävät varmaksi missä
suunnassa maan pinta häämöttää. Itse juuret olivat säilyneet
hyvin -salaojitus oli toiminut ilmeisen tehokkaasti, sillä talvi oli
leuto ja vettä satoi valtavasti. Maan lämpötila auman pohjalla
oli avaamishetkellä 6,5 celsiusastetta.
Yhdistimme kellarin
ja auman antimet -juureksia oli kaikkiaan reilusti enemmän kuin
tämänvuotisen ylläpito- ja siemenviljelyn tarpeisiin. Säilöntä
oli siis onnistunutta. Seuraavaksi oli valittava kaikkien lajien ja
lajikkeiden parhaat istutettaviksi. Järjestettiin ensin välierät,
joihin valittiin kokelaat kokonaisuutta arvioiden. Kriteereinä
olivat mm. vihanneksen muoto, pinnan sileys, naatin kasvukohdan
muodostuminen, sekä tärkeimpänä sivujuurien puute ja juuren
mallikelpoisuus muutoinkin.
eväsvyö
Pelkkää
siementuotantoa varten riittäisi aivan pienikin määrä
uudelleenistutettavia juureksia, sillä yksikin porkkana tai
punajuuri tuottaa valtavasti siemeniä. Ylläpitoviljelyn vuoksi on
kuitenkin tärkeää, että kannoissa säilyy riittävän
monipuolinen perimäaines. Siispä siemenkasveja valittiin
finaaliinkin reilusti.
Maa oli valmisteltu istutusta varten ja kylvörivit merkattu. Istutimme juurekset sopivin välein yhteistyömenetelmällä, jossa toinen teki jäykkään savimaahan väylää lapiolla, toinen sujautti juuren koloonsa. Sitten vain naattia puskemaan pintaan sieltä!
Kasvupaikan valinnassa ja valmistelussa oli jo etukäteen mietitty syksyn olosuhteita. Syksyllä siementen ollessa valmistumisen kynnyksellä muuttuu sää usein sateiseksi, eikä jatkuva kastuminen ja kuivuminen ole kypsyvälle siemenelle ihanteellinen tilanne. Tällöin on hyvä, jos siemenpenkkien ylle voidaan asentaa läpinäkyvä sadesuoja.
Voiko hedelmäpuita olla koskaan liikaa? Jossain kärrätään omenoita kaatopaikoille, komposteihin ja peurojen syöttöpaikoille. Suhdanteet eivät mene tasan, sillä Saariston Savotan toiminta-alueella jokainen elävä puu jonka hedelmiä saamme käyttää, on aarre. Tuorepuristettu herkkumehu ja sen jatkojaloste siideri ovat houkuttaneet niin, että talkoohenkisiä omenankeruuretkiä on hyvän saaliin perässä tehty kauemmaksikin. Ainoan päärynäpuun hedelmät on syöty hyvin nopeasti heti niiden kypsyttyä.
Päätimme muuttaa tilanteen paremmaksi ja perustaa yhdistyksen oman hedelmäpuutarhan, jossa kasvaa päärynä- ja omenapuita.
Mukavinta varmasti
olisi, että puut eläisivät muiden (pitkä- ja lyhytikäisten)
puutarhakasvien joukossa. Vaan juuri tuota mehun ja siiderin
tuotantoa, sekä kaikkea muuta kasvukauteen liittyvää työn määrää
ajatellen vaikuttaa parhaimmalta keskittää puiden elämä
aidattuun, helppohoitoiseen tarhaan.
Aloitimme projektin
hankkimalla puiden perusrunkoja eli noin parivuotiaita
siemenistä kasvaneita taimia, joiden tyvi on paksuudeltaan vajaasta
sentistä puoleentoista senttiin, sekä jaloversoja eli hyvien
hedelmäpuulajikkeiden edelliskesäisiä, noin lyijykynänpaksuisia
ja runsassilmuisia latvaversoja, jotka on kerätty puiden ollessa
lepotilassa. Versot on paras ottaa puista kevättalvella, ettei niitä
tarvitse säilyttää pitkään. Niitä pidetään viileässä ja
kosteassa, esim. kaivossa, tai kellarissa (muoviin käärittynä,
turpeessa tms.). Versot eivät saa saada valoa, koska silloin silmut
saattavat lähteä kasvuun ennen aikojaan. Perusrungon on oltava
mahdollisimman talvenkestävä ja terve, sekä samaa lajia kuin
siihen siirrettävä verso, esimerkiksi molemmat omenapuusta -vaikka
onpa hedelmäpuita joskus saatu onnistuneesti vartettua mm.
pihlajankin perusrunkoon. Perusrunko toimii siis juuristona ja antaa
jaloversolle hyvän kasvualustan. Se vaikuttaa puun satoisuuteen ja
satoikään tuloon, talvehtimiseen sekä lopulliseen kokoon.
Kun perusrunkojen kasvu oli käynnistymässä, pidimme muutaman yhdistysaktiivin kesken varttamistyöpajan, jossa yhdistimme jaloversot perusrunkoihin. Siementarhuri Tuukka Häkkinen neuvoi, kuinka homma hoituu.
perusrungon leikkaus
jaloverson leikkaus
Perusrunkoon ja jaloversoon molempiin veistetään yhdellä vuolaisulla samanlainen, siisti ja tasainen viisto pinta. Veitsiksi käyvät (varsinaisen varttamisveitsen lisäksi) ohutteräiset puukot ja mattoveitset. Perusrungon leikkauspinta tehdään 10-15 sentin korkeuteen, ja sen alapuolelta poistetaan kaikki versot ja silmut. Jaloversossa on oltava ainakin pari silmua, joten yhdestä jaloversosta voi usein liittämisen jälkeen pätkiä lisääkin versoja käyttöön, jos vain paksuus säilyy sopivana (eli suurinpiirtein samana kuin perusrungon leikkauskohta). Pinnat laitetaan heti vastakkain, ja niiden tulee sopia mahdollisimman saumattomasti yhteen -ainakin yläreunan ja toisen pitkän sivun olisi osuttava kohdalleen hyvin tarkasti. (Harjoittelimme ensin pajulla ja pihlajalla, jotta arvoainesta tärvääntyisi vähemmän!)
varttamiskohdan sidonta
Liitos sidotaan tiukasti kiinni. Me käytimme sekä leveää kuminauhaa että
sähköteippiä; luonnonmateriaaleista niini, hamppunaru ym. ovat
mainiosti tarkoitukseen sopivia. Narulla tai edes kuminauhallakaan
yhdistettäessä liitos ei ole tiivis, joten se on hyvä suojata vahalla.
Myös jaloversojen päät suojataan vahalla, etteivät ne kuivu.
Yhteenliitetyt jälsikerrokset alkavat pian kasvattavaa liitoskohtaan
yhteistä solukkoa, jota pitkin vesi ja ravinteet kulkevat. Käyttämäämme
menetelmää kutsutaan liitosvarrennokseksi.
Siementaimia kasvattamalla ja versoja talteen leikkaamalla voi tehdä uusia puita vanhoista, jo elämänsä loppupuolella olevista hedelmäpuista ja näin pelastaa niitä uuteen elämään.
Jaloversoja voi varttaa myös vanhoihin puihin, jos esimerkiksi halutaan samaan puuhun useita (tai alkuperäistä parempia) lajikkeita. Varttaminen tehdään hiukan eri tavalla, usein kuorivarrennoksena, jossa verson pää laitetaan rungon kuoren alle ja sidotaan sitten tiukasti kiinni. Tällöin vartteen vastaanottajaksi valitaan puusta oksa, joka on halkaisijaltaan maksimisaan viisi senttiä (kuori ei ole vielä liian paksua ja jäykkää). Oksa katkaistaan ja sen kuoreen tehdään mantopuuhun ylettyvä viilto, johon jaloverso työnnetään. Jaloverson viiste taas on samanlainen kuin liitosvarrennoksessakin. Myös tässä tapauksessa varrennoksen ympäriltä on hyvä ottaa pois muita oksia, jotta vartettu verso saa voimaa.
vartettuja puun alkuja
Varttamistyöpajan
jälkeen Savotan tulevan hedelmätarhan taimet jäivät hetkeksi
ämpäreihin ikkunoiden ääreen, juuret vedessä ja versot
läpinäkyvällä peitteellä suojattuina (kosteuden haihtumisen
ehkäisemiseksi). Kaikkiin oli onneksi muistettu laittaa vedenpitävät
nimilaput, jotka kertovat vartetun jaloverson lajikkeen!
Kun reilun viikon
kuluttua silmut vartteissa alkoivat aueta, ruukutimme pienet puut. Ne
ovat osittain yhä sisällä ikkunoiden ääressä, osa on päässyt
kasvihuoneeseen saamaan valohoitoa. Kun pakkasten vaaraa ei enää
ole, taimia voidaan alkaa totuttaa ulos. Näyttää siltä, että
muutama vartteista ei selviydy. Pieleen menneiden prosenttiosuus on
onneksi pieni, ja tuntuisi liittyvän ainoastaan tiettyjen
lajikkeiden jaloversoihin. Ne ovat ilmeisesti päässeet kuivahtamaan
niin etteivät ole lähteneet kasvamaan kiinni perusrunkoihinsa.
Kuolleet jaloversot leikataan pois ja perusrungot jätetään sitten
ulos odottamaan seuraavaa kevättä ja uutta varttamista. Puita
hoidetaan aluksi ruukuissaan, ne saavat rauhassa kehittää juuriaan.
Kauden aikana rakennamme hedelmäpuille tarhan: maa valmistellaan taimille sopivaksi ja alue aidataan peurojen, jänisten ja muiden herkkusuiden ulottumattomiin.
Varttamisen jälkeen kuluu muutama vuosi, ennen kuin hedelmiä alkaa tulla (vaikka kukkiakin sattuisi ilmaantumaan, ne otetaan pois puiden kasvun ja juuriston vahvistamiseksi). Toivottavasti lähialueen vanhatkin hedelmäpuut saadaan pian hoidettua hyvään kuntoon, joko kurssin muodossa tai pienemmällä porukalla!
Nykyaikainen
ruoantuotanto, tukijärjestelmien kannattelema tehoviljely, on
suuripäästöistä ja energiaintensiivistä maataloutta, jonka
suuret tuotantomäärät perustuvat mm. raskaaseen kemikaalien (kuten
tuontilannoitteiden ja torjunta-aineiden) ja koneistuksen käyttöön.
Se ei luo kestävää ruokaturvaa -tarvitaan paikallisiin oloihin
sopeutuneet, omaa siementä tuottavat monipuoliset
viljelykasvivalikoimat ja kokonaisvaltainen ymmärrys yhteisen
maailmamme tilaan vaikuttavasta maankäytöstä, kuten ilmaston
lämpenemistä hidastavien viljelytekniikoiden taitaminen ja
paikallisen viljelykierron toteuttaminen mahdollisimman vähällä
fossiilienergian käytöllä.
Livonsaarella
syödään paljon paikallista ruokaa -se on konkreettinen tuki
lähiseudun viljelylle ja tuotteille. Saaren sijainti suotuisalla
1A-vyöhykkeellä (johon kuuluu rannikkokaistaleen lisäksi
Ahvenanmaa) antaa myös kasvukauden jatkua pitkään. Avomaalta
saadaankin satoa tavanomaisempien peltoviljelykasvien lisäksi mm.
tomaatista, munakoisosta, meloneista ja soijapavuista.
Vuonna 2012 perustettu Livonsaaren Osuuspuutarha tuottaa ja toimittaa jäsenilleen luonnonmukaisesti tuotettuja kasviksia. Osuuspuutarha viljelee kasviksia Livonsaaren yhteisökylän pelloilla ja kasvihuoneessa. Osuuspuutarha on yhteisöviljelyperiaatteella toimiva osuuskunta (CSA), jossa yhteisön muodostavat viljelijät ja kuluttajat. Tätä kutsutaan myös kumppanuusmaatalousmalliksi -osuuskunta tuottaa vihanneksia jäsenistölleen ilman välikäsiä (tuotettua ruokaa ei myydä tukulle ja sieltä eteenpäin kauppaan, vaan suoraan pellolta kuluttajille). Tänä vuonna Osuuspuutarhan viljely toteutetaan kollektiivin voimin, ilman palkattua puutarhuria ja puutarhatyöntekijöitä.
Siementarhan viljelmillä tehdään edelläkävijätyötä puutarhakasvien luomusiementuotannon saralla. Siementarha on perustettu 2018. Se tuottaa puutarhakasvien siemeniä ja korkealaatuista ruokaa sekä edistää ekologisesti kestävää alkutuotantoa. Puutarhakasvien luomusiementuotannossa kaikki siemenet tuotetaan Livonsaarella ja kaikista lajikkeista tehdään omaa ylläpitoviljelyä: kaikki lajikkeet siis menestyvät ja tuottavat satoa Suomen ilmastossa avomaalla, tai kausikasvihuoneessa.
Erilaisten yhteisöviljelmien sekä kotipuutarhoiden antimet ovat taanneet herkut puutarhasavottalaisten ruokapöytiin koko talveksi -viimevuotisten loppuessa saadaankin jo uutta satoa!
”Nykyaikainen
maatalous ja ruoantuotanto on energiassa mitattuna hyvin tehotonta.
Maatalous on tullut yhä riippuvaisemmaksi ulkopuolisesta energiasta
ja väkirehusta. Ruoan prosessointi ja jakelu vievät kolme kertaa
enemmän energiaa kuin ruoan tuottaminen. Tehotuotannossa oleva
maatila käyttää yhä enemmän energiaa. Tarvitaan 7
energiayksikköä fossiilienergiaa tuottamaan 1 energiayksikkö
ruokaa. Monista viljelykasveista saadaan vähemmän energiaa kuin
mitä kuluu niiden kasvattamiseen.” Pekka Borg, pitkän
linjan ympäristöasiantuntija ja tietokirjailija
Koska tuki- ja
verojärjestelmät eivät tällä hetkellä tue kestävyyttä
palkitsemalla ympäristön ja ilmaston tilaa parantavista toimista ja
rokottamalla haitallisista, meidän on otettava tällainen vastuu
itse ja hankittava tieto, taito ja keinot ongelmien ratkaisemiseksi.
Viljelijöinä
voimme opetella ja käyttää tehokkaita tekniikoita: luonnonmukaista
viljelykiertoa valikoiduin satokasvein, peltometsäviljelyä ja
metsäpuutarhurointia, viherlannoitusta, juuristokastelua (suoraan
kasvien juurille ohjattava tippakastelu lisää satotasoja ja ennen
kaikkea vähentää veden tarvetta merkittävästi).
Kuluttajina voimme
suosia paikallisia ja kestäviä rakenteita, kuten maatilojen
suoramyyntiä, ruokapiirejä ja kumppanuusmaataloutta!