Kateviljelyn lisäämät myyräpopulaatiot pienenevät, jos autamme jyrsijäkantoja verottavia petolintuja pesimään ja viihtymään puutarha-alueidemme läheisyydessä.
Saariston Savotan lokakuisessa työpajassa tutustumme petolintujen elintapoihin, kierrämme maastossa suunnitellen pesäpöntöille sopivat sijainnit ja rakennamme pönttöjä. Työpaja toteutetaan Livonsaaren yhteisökylän alueella, joka on hyvää maastoa ainakin lehtopöllöille ja tuulihaukoille.
Työpajan tulee ohjaamaan Tomi Haapala.
Pesäpöntöt tehdään Juha Laaksosen kirjan ”Pihan linnut ja pöntöt” perusteella, kirjaan voi tutustua omatoimisesti jo etukäteen.
Työpaja järjestetään kokonaisuudessaan ulkotiloissa.
Hinta 15€ (sisältää kasvislounaan ja kahvit) +mahdollinen materiaalimaksu käytettyjen materiaalien mukaan.
Koronapandemia
rajoituksineen osoitti myös
Livonsaaren
Osuuspuutarhan
haavoittuvuuden: ukrainalainen
puutarhuri Albert ei päässytkään
maahan viljelyä
aloittamaan, eivätkä myöskään kansainväliset
vapaaehtoistyöntekijät.
Vihannesviljelyä
haluttiin kuitenkin jatkaa välivuoden pitämisen sijaan; siemenet
oli jo hankittu ja taimikasvatus aloitettu, ja
puutarhan jäsenet toivovat ruokapöytiinsä paikallisia
luomuvihanneksia.
Kasvukausi päätettiin toteuttaa
vapaaehtoisista viljelyosuuskunnan jäsenistä koottavan kollektiivin
voimin.
Taimikasvatuksesta Osuuspuutarhan kasvihuoneella on tänä vuonna vastannut puutarhurin työtä ennen Albertia hoitanut Tuukka. Tuukka työskentelee nykyään Siementarhalla puutarhakasvien luomusiementuotantoon keskittyen. Osuuspuutarhan kuviot ovat kuitenkin vuosien kokemuksella tutut ja nyt Tuukka oli valmis auttamaan ja tiivistämään yhteistyötä, jotta homma saataisiin toimimaan.
Viljelykollektiivin kokoamisesta ja organisoinnista otti vastuun Ville, joka on alusta asti toiminut yhtenä Osuuspuutarhan kantavista voimista. Ville suunnitteli alustavan aikataulun työlle, laati viljelysuunnitelman alkuperäistä aikomusta pienemmäksi rajatulle peltoalueelle (nyt noin 10 aaria) yhdessä Tuukan kanssa, ja mietti millainen vastuun- ja työnjako toimisi.
Osuuspuutarhan Jyrki otti vastuun sadon toimittamisesta saaren ulkopuolelle, sekä internetin välityksellä toimivan kirjanpidon ja kommunikoinnin käynnistämisestä. Internetissä toimii nyt jaettu laskentataulukko, johon merkataan viljelmillä tehdyt työt tuntimäärineen, satotilaukset ja saatu sato, viikoittain vaihtuvat vastuuhenkilöt työtehtävineen ja tukihenkilöineen. Kommunikointikanavina toimivat sähköpostilista ja WhatsApp. Erilaisista lähtökohdista tulevat, toisilleen osittain tuntemattomatkin viljelykollektiivilaiset tarvitsevat ajoittain sähköpostilistan viestejä konkreettisempaa tutustumista ja opastusta hommiin, jotta pystyvät kantamaan ja jakamaan vastuun toimista. Ville on tällaisten tarpeiden ilmetessä pystynyt tarjoamaan selkeää neuvontaa mm. kastelu- ja sadonkorjuuaiheisten teemapäivien muodossa. Avainhenkilöiden avulla homma rakentui sellaisiin kantimiin, että toteutamme sitä kollektiivina parhaillaan.
viljelykollektiivin tutustumispäivä
Kyseessä
on nyt siis
uudenlainen kokeilu Livonsaarella, mutta
vastaavalla mallilla toimivia kumppanuusmaatalousviljelmiä on kyllä
olemassa, mm. Jyväskylän seudulla toimiva JuurikasJKL
-kollektiivi (perustettu
2013).
Livonsaaren Osuuspuutarhan kollektiivissa on 22
jäsentä.
Kokeilu on todella kiinnostava: kuinka saamme kaiken kylvöistä
sadonkorjuuseen toimimaan itseorganisoidusti, kuinka kommunikoimme
töistä ja niiden tarpeesta sujuvasti?
Yhteisviljely
on hauska harrastus, mutta sen tavoite on myös sato. Kollektiivi
onkin ollut erittäin motivoitunut ottamaan ja jakamaan vastuun
viljelytöistä! Ja
yhdessä tekeminen on ollut tosi
kivaa.
Sekin
on hienoa, miten erilaisia ihmisiä yhdistävä perustarve, ruoka,
tuo kaikki yhteen ja miten voimat yhdistämällä saamme paljon
aikaan.
Viljelytoimet alkoivat toukokuun alussa sipulinistutustalkoilla, paikalla oli melko suuri osa kollektiivin jäsenistä. Sipulinistutuksen lomassa päästiin vaihtamaan ajatuksia mm. viljelysuunnitelmasta ja kasvukauden kulusta. Osa oli Livonsaarella ja/tai Osuuspuutarhalla ensimmäistä kertaa, osalle viljelylohko ja Osuuspuutarhan työtkin olivat jo tuttuja. Syksyllä istutetut valkosipulit hoidettiin haraamalla rivivälit vapaaksi rikkaruohoista.
Tämän
jälkeen pellolle on istutettu ja kylvetty pienempien
ryhmien voimin erilaisia kaaleja,
salaatteja, kurpitsaa, kesäkurpitsaa, selleriä, sokerimaissia,
juureksia, papuja, auringonkukkaa ja avomaankurkkua.
Osuuspuutarhalla
on lisäksi Albertin perustama monivuotisten kasvien kasvimaa, jota
kollektiivi on hoitanut. Siellä kasvaa erilaisia yrttejä,
raparperia ja marjapensaiden taimia.
Kitkemistä on tehty yksin ja yhdessä, kastelut ovat hoituneet tarpeen mukaan kun kastelujärjestelmän käyttö on tullut kaikille tutuksi.
Talkoilla siivosimme ja järjestelimme myös ladon, joka toimii Osuuspuutarhan varastona ja pakkaamona.
Sadonkorjuuta
tehdään viikoittain
kauden loppuun saakka. Tämän suhteen
harjoittelu on vielä käynnissä: omatoiminen satolaatikoiden tilaus
ja kirjaaminen (sekä nouto), luomuvalvonnan edellyttämä
satokirjanpito ja monet muut seikat ovat lähes kaikille uusia
asioita, joita kaikki kuitenkin tulevat satokauden aikana
itsenäisesti hoitamaan.
Miksi yhteisöllinen viljely kannattaa?
Kustannukset
siemen-,
taimi- ja ravinnehankinnoista, kuluvista materiaalihankinnoista
(esim. työvälineet, hallaharsot), mahdollisista
ostopalveluista (kuten koneellinen maanmuokkaus tai lannoitus) sekä
mahdollisesta maan vuokra- tai ostohinnasta ovat jaettuina
edullisemmat.
Ruokasadon
hinta pysyy edullisena, jos työhön ei palkata vastuuviljelijää
vaan jokainen yhteisön jäsen antaa oman panoksensa ruokasadon
eteen. Yhteisöviljelyyn voi osallistua vaihtelevin resurssein:
viljelytyöhön voi antaa vähäisempiä tai suurempia panoksia. Se
voi parhaimmillaan mahdollistaa viljelyyn osallistumisen ja lähiruoan
saatavuuden silloinkin, kun päivittäinen/viikoittainen sitoutuminen
tai koko kasvukauden paikallaolo ei ole mahdollista. Itsetekeminen
antaa arvokasta käytännön kokemusta eri kasvilajien ja maan
hoidosta sekä kaikista tuotantoon kuuluvista työvaiheista ja
tehtävistä. Myös toisiltamme opimme käytännön osaamista ja
yhteistyötaitoa. Yhdessä tekeminen on hauskaa ja voimaannuttavaa.
Perustarpeen onnistunut järjestäminen yhdessä tarkoittaa, että
meillä on yhteisvoimin mahdollisuus organisoitua järjestämään
elämäämme parhain päin.
Jyväskylän
seudun
viljelijätoverit kirjoittavat nettisivuillaan: ”Jaamme
mielellämme myös vuosien varrelta saamiamme kokemuksia, joten jos
perusteilla on vastaavanlainen viljely-yhteisö, ota yhteyttä ja
kysy käytännön vinkkejä”: juurikasjkl@gmail.com.
Kumppanuusmaataloudet
ovat ruoantuotannon vakaampia, ilman välikäsiä toimivia
rakenteita. Yhteisöviljelyperiaatteella
toimivissa
osuuskunnissa
(CSA) yhteisön muodostavat viljelijät ja kuluttajat. Viljelmien
monipuolinen tuotanto on osuuskuntien jäsenille ruokaturvan perusta,
tämä motivoi sitoutumaan toimintaan.
Kuluttajat
sitoutuvat etukäteen ostamaan viljeltävän sadon, jolloin tuotannon
riskit ja hyödyt jaetaan, ja
viljelijät saavat varmuutta ja vakautta tuotantoon
ja sen kehittämiseen.
Kuluttajilla on yleensä myös mahdollisuus osallistua viljelyyn ja
saada kosketus ruoan alkuperään
talkootapahtumissa tai muutoin.
Kumppanuusmaatalousmallissa
satoa
ei siis myydä tukulle ja sieltä eteenpäin kauppaan, vaan
osuuskunta tuottaa ruokaa suoraan pellolta
kuluttajille. Järjestelmä
suojaa sekä viljelijöiden taloutta että kuluttajien ruoan
saatavuutta.
Livonsaarella
on toiminut vuodesta 2012 Livonsaaren Osuuspuutarha, joka tuottaa
ja toimittaa jäsenilleen luonnonmukaisesti tuotettuja kasviksia.
Osuuspuutarha viljelee kasviksia yhteisökylän pelloilla ja
kasvihuoneessa. Puutarhalla on työskennellyt kokoaikaisesti palkattu
puutarhuri (joinain vuosina kaksikin), sekä osa-aikaisia
työntekijöitä kansainvälisten vapaaehtoisohjelmien kautta.
Lisäksi osuuskunnan jäsenet ovat osallistuneet viljelytöihin
vaihtelevilla talkootuntimäärillä.
Sää lämpeni toukokuun lopulla kertaheitolla. Paahto kylvö- ja istutustöissä kuumeni kilpaa auringon kanssa, kun kaikki räjähti kasvuun. Tämä valtava kasvuvoima tarvitsee valon ja lämmön lisäksi vettä ja ravinteita, niitä on tarjoiltava kasvinaluille, jotka eivät ole itse valinneet kasvupaikkaansa.
Siementarha pyrkii parantamaan viljelymaan kasvukuntoa ja hiilensidontaa, sekä kehittää viljelyä suuntaan, jossa fossiilisia polttoaineita käytetään vähemmän. Suomen ruokaomavaraisuus on tiettävästi noin 80%, mutta tuotanto on täysin fossiilisten polttoaineiden varassa.
Ruoantuotannon
omavaraisuuteen liittyy olennaisesti myös kylvösiemenomavaraisuus.
Esimerkiksi viljan ja perunan osalta omavaraisuus on Suomessa
hyvinkin korkea, mutta vihannesten siemeniä ei tuoteta käytännössä
lainkaan. Siementarhan yhtenä tavoitteena on kehittää kotimaista
luomuvihannesten siementuotantoa. Osoittautui kuitenkin, että
kotipuutarhureille pienpakkauksissa myytävien sertifioimattomien
vihannessiementen eli ns. standardisiementen valvonta on lähes yhtä
tiukkaa kuin ammattiviljelijöille suursäkeissä myytävien
sertifioitujen peltoviljelykasvien kylvösiementen valvonta.
Ruokaviraston siementarkastusosaston vaatimusten mukainen
vihannessiementuotanto ei siis tämänhetkisillä asetuksilla ole
taloudellisesti kovin kannattavaa.
Toivottavasti tilanne pian korjaantuu kohtuullisemmaksi. Meille puutarhasavottalaisille Siementarha on paikallisen ruoantuotantomme peruskallio ja jatkuvasti kehittyvän tiedon ja kokemuksen pankki. Siementarhan työssä ”korkeaa laatua” tavoitellaan taloudellisesta kannattavuudesta irrallisin kriteerein, ja se on meistä arvostettavaa. Tulemme ennemmin tai myöhemmin olemaan tilanteessa, jossa tällaiset ”kestävät” laadun määritelmät ovat myös kannattavan talouden perusta -harmillista ettei se nykyisessä rahataloudessa ole mikään itsestäänselvyys. Siementarhan toiminnassa on havaittavissa ainakin seuraavaa:
kokemusperäinen ja tutkittu tieto kaiken parhaaksi toimivasta viljelystä
kestävät ja Suomen oloissa hyvin menestyvät, omaa siementä tuottavat lajikkeet
monipuolinen, täysipainoisen ruokavalion ja vaihtelevissakin ilmasto-oloissa sadon takaava viljelykasvivalikoima
rakkaudella viljellyt vihannekset (korjataan maun ollessa herkullisimmillaan)
avoimuus ja tiedonsiirto: halu ja kyky jakaa kaikkeen edellä mainittuun tarvittava osaaminen.
maissin istutusta
Kevään ja kesän
aikana on istutettu ja kylvetty todella runsas valikoima yrttejä ja
vihanneksia. Osa menestyy lähes kaikkialla, osa taas vaatii
kausikasvihuoneoloja tämän erityisen suotuisan kasvuvyöhykkeemme
ulkopuolella. Jotkut kasvit, kuten suhteellisen nopeasti tuleentuva
linssi, kasvaisivat luultavasti jopa sujuvammin hiukan pohjoisemmassa
köyhällä hiekkamaalla, kuin saaren tiukassa ja paahteisessa
savessa.
Toista vuotta
viljelyssä oleva riisi on tänä kesänä päässyt vesiviljelyyn:
sopiva lätäkkö pysyy savimaassa hyvin, kun siihen on kaivettu
syvennys riisimaata varten!
kurpitsan istutusta
Hirssi, durra, kvinoa, maissit, mansikka- ja munakoisot pärjäävät (hyvällä huolenpidolla) avomaalla siinä missä kurpitsat, kesäkurpitsat, juurekset ja pensaspavutkin.
soijapavun istutusta
Siementarhalla on myös runsas kasvivalikoima kasvihuoneviljelyssä.
Hennot taimet ovat maahan päästyään villiintyneet nopeasti reheväksi puutarhaksi, jonka suojissa viihtyvät niin hyönteiset, linnut, matelijat ja muutkin pikkuotukset. Sekä tietenkin vaihtelevista ja vakituisemmista oppijoista sekä vapaaehtoisista puutarha-apulaisista koostuva, siementarhuri Tuukan luotsaama ihmisolentojen iloinen joukko.
Keväästä syksyyn on yksi pitkä ja ihana työpäivä. Jatkuvasti on uutta ihmeteltävää, niin ympäröivässä luonnossa kuin sen osana elelevän ihmisen touhuissakin.
Kevään töihin kuuluu polttopuiden teko. Tuulenkaatoja korjattiin ja karsittiin talvella ja keväällä, hyvää ”metsätyökeliä” ei menneenä talvena saatu saarella lainkaan. Omiin kotitaloihin ja majoihin urakoitiin lämmikkeet seuraavan talven varalle; samoin yhteisörakennuksiin, jotta tuvat, iltanuotiot, pirtit ja saunat pysyvät kuumina kaikille lämpöä luihinsa tarvitseville.
Kun puut oltiin saatu halkipoikkipinoon, alkoi puutarhatöiden kiihkeä tiimellys koti- ja yhteisöviljelmillä. Viimevuotisia juureksia oli yhä kellarissa polttoaineeksi, kuten tämä jyhkeä ”maamakkara” -tyyppinen punajuuri. Terästettynä tietysti tuoreella nokkossadolla, kuusenkerkillä ja muilla kevään kasvuvoimaa täynnä olevilla antimilla.
Syötävän sadon lisäksi puutarhatöistä saadaan arvokasta kokemusta käyttöön ja jaettavaksi, sitä ei voi koskaan olla liikaa!
Jokainen kausi on erilainen, ja erityisesti nyt toteutettava yhteisöviljely on antoisa ja mielenkiintoinen projekti jossa oppimista ja kehittymistä tapahtuu vauhdilla. Kursseja aiheesta on luvassa ensi vuoden keväästä syksyyn.
Hommien päätteeksi maistuu raikas, saunan padassa pantu IPA-olut.
Livonsaarelaisen kotioluen valmistusta tullaan tuonnempana jakamaan myös panokurssien muodossa. Perusteilla on Saariston Savotan humalaviljelmä. Taimet ovat vielä kovin pieniä, mutta varttuvat sukkelaan rakkaudella ja hyvällä huolenpidolla. Kasvivalikoimassa on varmasatoisia pohjoisempia lajikkeita, mutta myös muutamia amerikkalaisia ”trooppisen hedelmäisiä” IPA-humalia, jotka vähintäänkin pärjäävät ja kasvavat saaren lämpimässä ilmastossa, suotuisina kesinä tuottavat satoakin!
Useimmat juurekset
ovat kaksivuotisia kasveja. Ensimmäisenä vuotenaan ne kasvattavat
kookkaan juuren, joka sitten yleensä nostetaan ylös ja syödään.
Jos juuri kuitenkin jätetään maahan, se antaa kasville voimat
kasvattaa seuraavana kesänä kukkavarren ja muodostaa siemenet,
joiden avulla elämä jatkuu.
Siementarha
harjoittaa omien juurikasvikantojen ylläpito- ja siemenviljelyä.
Viljelyssä on mm. porkkanaa, punajuurta, palsternakkaa, retikkaa,
piparjuurta. Siementuotantoa ajatellen on parasta kerätä juurekset
maasta ensimmäisen vuoden syksyllä talteen hyvään talvisäilöön,
ja samalla katsastaa ne läpi, valikoiden parhaat seuraavan vuoden
siemenkasveiksi.
Siementarhuri oli
syksyllä hajauttanut juurekset eri säilytyspaikkoihin, osan
maakellariin ja osan aumaan. Auma, tasapohjainen kuoppa, kaivettiin
pellon laitaan. Pohjan kaato ja salaojitus tehtiin johtamaan vesi
aumasta ojaan. Auman pohjalle levitettiin jyrsijäverkko, sitten
hiekkaan peitellyt juurekset laatikoissaan, ja laatikoiden päälle
vesivaneria sekä verkkoa siten, että verkko lopulta ympäröi
laatikot tiiviisti joka puolelta. Päälle 30 cm maata ja paksulti
heinää.
Huhtikuun
alkupuolella, kun maa oli selvästi alkanut lämmetä, avattiin auma.
Suojapeitteet lapioitiin sivuun. Alta paljastui ensin vesimyyrien oma
auma, sekalainen varasto juureksia, sitten pieniltä ja karvaisilta
varastonkäyttäjiltä suojaava panssarirakennelma. Verkko pois,
vanerit sivuun… juurekset olivat jo alkaneet kasvattaa naatteja!
Syvällä maan pimeyksissäkin ne tietävät varmaksi missä
suunnassa maan pinta häämöttää. Itse juuret olivat säilyneet
hyvin -salaojitus oli toiminut ilmeisen tehokkaasti, sillä talvi oli
leuto ja vettä satoi valtavasti. Maan lämpötila auman pohjalla
oli avaamishetkellä 6,5 celsiusastetta.
Yhdistimme kellarin
ja auman antimet -juureksia oli kaikkiaan reilusti enemmän kuin
tämänvuotisen ylläpito- ja siemenviljelyn tarpeisiin. Säilöntä
oli siis onnistunutta. Seuraavaksi oli valittava kaikkien lajien ja
lajikkeiden parhaat istutettaviksi. Järjestettiin ensin välierät,
joihin valittiin kokelaat kokonaisuutta arvioiden. Kriteereinä
olivat mm. vihanneksen muoto, pinnan sileys, naatin kasvukohdan
muodostuminen, sekä tärkeimpänä sivujuurien puute ja juuren
mallikelpoisuus muutoinkin.
eväsvyö
Pelkkää
siementuotantoa varten riittäisi aivan pienikin määrä
uudelleenistutettavia juureksia, sillä yksikin porkkana tai
punajuuri tuottaa valtavasti siemeniä. Ylläpitoviljelyn vuoksi on
kuitenkin tärkeää, että kannoissa säilyy riittävän
monipuolinen perimäaines. Siispä siemenkasveja valittiin
finaaliinkin reilusti.
Maa oli valmisteltu istutusta varten ja kylvörivit merkattu. Istutimme juurekset sopivin välein yhteistyömenetelmällä, jossa toinen teki jäykkään savimaahan väylää lapiolla, toinen sujautti juuren koloonsa. Sitten vain naattia puskemaan pintaan sieltä!
Kasvupaikan valinnassa ja valmistelussa oli jo etukäteen mietitty syksyn olosuhteita. Syksyllä siementen ollessa valmistumisen kynnyksellä muuttuu sää usein sateiseksi, eikä jatkuva kastuminen ja kuivuminen ole kypsyvälle siemenelle ihanteellinen tilanne. Tällöin on hyvä, jos siemenpenkkien ylle voidaan asentaa läpinäkyvä sadesuoja.
Voiko hedelmäpuita olla koskaan liikaa? Jossain kärrätään omenoita kaatopaikoille, komposteihin ja peurojen syöttöpaikoille. Suhdanteet eivät mene tasan, sillä Saariston Savotan toiminta-alueella jokainen elävä puu jonka hedelmiä saamme käyttää, on aarre. Tuorepuristettu herkkumehu ja sen jatkojaloste siideri ovat houkuttaneet niin, että talkoohenkisiä omenankeruuretkiä on hyvän saaliin perässä tehty kauemmaksikin. Ainoan päärynäpuun hedelmät on syöty hyvin nopeasti heti niiden kypsyttyä.
Päätimme muuttaa tilanteen paremmaksi ja perustaa yhdistyksen oman hedelmäpuutarhan, jossa kasvaa päärynä- ja omenapuita.
Mukavinta varmasti
olisi, että puut eläisivät muiden (pitkä- ja lyhytikäisten)
puutarhakasvien joukossa. Vaan juuri tuota mehun ja siiderin
tuotantoa, sekä kaikkea muuta kasvukauteen liittyvää työn määrää
ajatellen vaikuttaa parhaimmalta keskittää puiden elämä
aidattuun, helppohoitoiseen tarhaan.
Aloitimme projektin
hankkimalla puiden perusrunkoja eli noin parivuotiaita
siemenistä kasvaneita taimia, joiden tyvi on paksuudeltaan vajaasta
sentistä puoleentoista senttiin, sekä jaloversoja eli hyvien
hedelmäpuulajikkeiden edelliskesäisiä, noin lyijykynänpaksuisia
ja runsassilmuisia latvaversoja, jotka on kerätty puiden ollessa
lepotilassa. Versot on paras ottaa puista kevättalvella, ettei niitä
tarvitse säilyttää pitkään. Niitä pidetään viileässä ja
kosteassa, esim. kaivossa, tai kellarissa (muoviin käärittynä,
turpeessa tms.). Versot eivät saa saada valoa, koska silloin silmut
saattavat lähteä kasvuun ennen aikojaan. Perusrungon on oltava
mahdollisimman talvenkestävä ja terve, sekä samaa lajia kuin
siihen siirrettävä verso, esimerkiksi molemmat omenapuusta -vaikka
onpa hedelmäpuita joskus saatu onnistuneesti vartettua mm.
pihlajankin perusrunkoon. Perusrunko toimii siis juuristona ja antaa
jaloversolle hyvän kasvualustan. Se vaikuttaa puun satoisuuteen ja
satoikään tuloon, talvehtimiseen sekä lopulliseen kokoon.
Kun perusrunkojen kasvu oli käynnistymässä, pidimme muutaman yhdistysaktiivin kesken varttamistyöpajan, jossa yhdistimme jaloversot perusrunkoihin. Siementarhuri Tuukka Häkkinen neuvoi, kuinka homma hoituu.
perusrungon leikkaus
jaloverson leikkaus
Perusrunkoon ja jaloversoon molempiin veistetään yhdellä vuolaisulla samanlainen, siisti ja tasainen viisto pinta. Veitsiksi käyvät (varsinaisen varttamisveitsen lisäksi) ohutteräiset puukot ja mattoveitset. Perusrungon leikkauspinta tehdään 10-15 sentin korkeuteen, ja sen alapuolelta poistetaan kaikki versot ja silmut. Jaloversossa on oltava ainakin pari silmua, joten yhdestä jaloversosta voi usein liittämisen jälkeen pätkiä lisääkin versoja käyttöön, jos vain paksuus säilyy sopivana (eli suurinpiirtein samana kuin perusrungon leikkauskohta). Pinnat laitetaan heti vastakkain, ja niiden tulee sopia mahdollisimman saumattomasti yhteen -ainakin yläreunan ja toisen pitkän sivun olisi osuttava kohdalleen hyvin tarkasti. (Harjoittelimme ensin pajulla ja pihlajalla, jotta arvoainesta tärvääntyisi vähemmän!)
varttamiskohdan sidonta
Liitos sidotaan tiukasti kiinni. Me käytimme sekä leveää kuminauhaa että
sähköteippiä; luonnonmateriaaleista niini, hamppunaru ym. ovat
mainiosti tarkoitukseen sopivia. Narulla tai edes kuminauhallakaan
yhdistettäessä liitos ei ole tiivis, joten se on hyvä suojata vahalla.
Myös jaloversojen päät suojataan vahalla, etteivät ne kuivu.
Yhteenliitetyt jälsikerrokset alkavat pian kasvattavaa liitoskohtaan
yhteistä solukkoa, jota pitkin vesi ja ravinteet kulkevat. Käyttämäämme
menetelmää kutsutaan liitosvarrennokseksi.
Siementaimia kasvattamalla ja versoja talteen leikkaamalla voi tehdä uusia puita vanhoista, jo elämänsä loppupuolella olevista hedelmäpuista ja näin pelastaa niitä uuteen elämään.
Jaloversoja voi varttaa myös vanhoihin puihin, jos esimerkiksi halutaan samaan puuhun useita (tai alkuperäistä parempia) lajikkeita. Varttaminen tehdään hiukan eri tavalla, usein kuorivarrennoksena, jossa verson pää laitetaan rungon kuoren alle ja sidotaan sitten tiukasti kiinni. Tällöin vartteen vastaanottajaksi valitaan puusta oksa, joka on halkaisijaltaan maksimisaan viisi senttiä (kuori ei ole vielä liian paksua ja jäykkää). Oksa katkaistaan ja sen kuoreen tehdään mantopuuhun ylettyvä viilto, johon jaloverso työnnetään. Jaloverson viiste taas on samanlainen kuin liitosvarrennoksessakin. Myös tässä tapauksessa varrennoksen ympäriltä on hyvä ottaa pois muita oksia, jotta vartettu verso saa voimaa.
vartettuja puun alkuja
Varttamistyöpajan
jälkeen Savotan tulevan hedelmätarhan taimet jäivät hetkeksi
ämpäreihin ikkunoiden ääreen, juuret vedessä ja versot
läpinäkyvällä peitteellä suojattuina (kosteuden haihtumisen
ehkäisemiseksi). Kaikkiin oli onneksi muistettu laittaa vedenpitävät
nimilaput, jotka kertovat vartetun jaloverson lajikkeen!
Kun reilun viikon
kuluttua silmut vartteissa alkoivat aueta, ruukutimme pienet puut. Ne
ovat osittain yhä sisällä ikkunoiden ääressä, osa on päässyt
kasvihuoneeseen saamaan valohoitoa. Kun pakkasten vaaraa ei enää
ole, taimia voidaan alkaa totuttaa ulos. Näyttää siltä, että
muutama vartteista ei selviydy. Pieleen menneiden prosenttiosuus on
onneksi pieni, ja tuntuisi liittyvän ainoastaan tiettyjen
lajikkeiden jaloversoihin. Ne ovat ilmeisesti päässeet kuivahtamaan
niin etteivät ole lähteneet kasvamaan kiinni perusrunkoihinsa.
Kuolleet jaloversot leikataan pois ja perusrungot jätetään sitten
ulos odottamaan seuraavaa kevättä ja uutta varttamista. Puita
hoidetaan aluksi ruukuissaan, ne saavat rauhassa kehittää juuriaan.
Kauden aikana rakennamme hedelmäpuille tarhan: maa valmistellaan taimille sopivaksi ja alue aidataan peurojen, jänisten ja muiden herkkusuiden ulottumattomiin.
Varttamisen jälkeen kuluu muutama vuosi, ennen kuin hedelmiä alkaa tulla (vaikka kukkiakin sattuisi ilmaantumaan, ne otetaan pois puiden kasvun ja juuriston vahvistamiseksi). Toivottavasti lähialueen vanhatkin hedelmäpuut saadaan pian hoidettua hyvään kuntoon, joko kurssin muodossa tai pienemmällä porukalla!
Nykyaikainen
ruoantuotanto, tukijärjestelmien kannattelema tehoviljely, on
suuripäästöistä ja energiaintensiivistä maataloutta, jonka
suuret tuotantomäärät perustuvat mm. raskaaseen kemikaalien (kuten
tuontilannoitteiden ja torjunta-aineiden) ja koneistuksen käyttöön.
Se ei luo kestävää ruokaturvaa -tarvitaan paikallisiin oloihin
sopeutuneet, omaa siementä tuottavat monipuoliset
viljelykasvivalikoimat ja kokonaisvaltainen ymmärrys yhteisen
maailmamme tilaan vaikuttavasta maankäytöstä, kuten ilmaston
lämpenemistä hidastavien viljelytekniikoiden taitaminen ja
paikallisen viljelykierron toteuttaminen mahdollisimman vähällä
fossiilienergian käytöllä.
Saariston Savotta
ry:n toimijoilla on pitkäaikainen kokemus vapaaehtois- ja
palkkatyöntekijöinä paikallisen luomuruoantuotannon parissa.
Yhdistyksen piirissä kehitetään kokemusperäiseen tietoon
perustuvaa puutarhaviljelyn kurssikokonaisuutta, jossa yhden
kasvukauden aikana tarjotaan mm. perustiedot vihannesten ja yrttien
luomuviljelystä, siementuotannosta, hiiltä maaperään
sitouttavista viljelytekniikoista, säilöntätiloista ja
-menetelmistä, puutarhan puiden ja pensaiden hoidosta sekä
laajemminkin monikerroksisen ja ympäristön tilaa kohentavan
puutarhaekosysteemin eli metsäpuutarhan suunnittelusta. Tänä
vuonna hankitaan lisää arvokasta kokemusta ja pohditaan
viljelytöitä tehdessä, kuinka tiivistää olennaisimmat osat
kiinnostaviksi viikonloppukursseiksi. Kaikki palaute ja vuorovaikutus
tähän liittyen on tervetullutta -tärkeää on, että tarve ja
tarjonta kohtaavat! Kysy, kommentoi! Tarjonnan osalta yhdistyksen
ulottuvilla on kahden paikallisen tahon monipuolinen kokemus ja
osaaminen suoraan kurssitoiminnan kautta jaettavaksi.
Siementarhan
viljelmillä tehdään edelläkävijätyötä puutarhakasvien
luomusiementuotannon saralla. Siementarha on perustettu 2018. Se
tuottaa puutarhakasvien siemeniä ja korkealaatuista ruokaa sekä
edistää ekologisesti kestävää alkutuotantoa. Puutarhakasvien
luomusiementuotannossa kaikki siemenet tuotetaan Livonsaarella ja
kaikista lajikkeista tehdään omaa ylläpitoviljelyä: kaikki
lajikkeet siis menestyvät ja tuottavat satoa Suomen ilmastossa
avomaalla, tai kausikasvihuoneessa. Siementarhuri Tuukka Häkkinen on
valmis jakamaan tietonsa ja taitonsa myös kurssitoiminnan parissa,
jotta tulevaisuutemme kannalta välttämätön osaaminen
paikallisesta ruoantuotannosta saadaan mahdollisimman monen
ulottuville.
Vuonna 2012 perustettu Livonsaaren Osuuspuutarha tuottaa ja toimittaa jäsenilleen luonnonmukaisesti tuotettuja kasviksia. Osuuspuutarha viljelee kasviksia Livonsaaren yhteisökylän pelloilla ja kasvihuoneessa. Osuuspuutarha on yhteisöviljelyperiaatteella toimiva osuuskunta (CSA), jossa yhteisön muodostavat viljelijät ja kuluttajat. Tätä kutsutaan myös kumppanuusmaatalousmalliksi -osuuskunta tuottaa vihanneksia jäsenistölleen ilman välikäsiä (tuotettua ruokaa ei myydä tukulle ja sieltä eteenpäin kauppaan, vaan suoraan pellolta kuluttajille). Tänä vuonna Osuuspuutarhan viljely toteutetaan kollektiivin voimin, ilman palkattua puutarhuria ja puutarhatyöntekijöitä.
Livonsaarella
syödään paljon paikallista ruokaa -se on konkreettinen tuki
lähiseudun viljelylle ja tuotteille. Saaren sijainti suotuisalla
1A-vyöhykkeellä (johon kuuluu rannikkokaistaleen lisäksi
Ahvenanmaa) antaa myös kasvukauden jatkua pitkään. Avomaalta
saadaankin satoa tavanomaisempien peltoviljelykasvien lisäksi mm.
tomaatista, munakoisosta, meloneista ja soijapavuista.
Erilaisten yhteisöviljelmien sekä kotipuutarhoiden antimet ovat taanneet herkut puutarhasavottalaisten ruokapöytiin koko talveksi -viimevuotisten loppuessa saadaankin jo uutta satoa!
”Nykyaikainen
maatalous ja ruoantuotanto on energiassa mitattuna hyvin tehotonta.
Maatalous on tullut yhä riippuvaisemmaksi ulkopuolisesta energiasta
ja väkirehusta. Ruoan prosessointi ja jakelu vievät kolme kertaa
enemmän energiaa kuin ruoan tuottaminen. Tehotuotannossa oleva
maatila käyttää yhä enemmän energiaa. Tarvitaan 7
energiayksikköä fossiilienergiaa tuottamaan 1 energiayksikkö
ruokaa. Monista viljelykasveista saadaan vähemmän energiaa kuin
mitä kuluu niiden kasvattamiseen.” Pekka Borg, pitkän
linjan ympäristöasiantuntija ja tietokirjailija
Koska tuki- ja
verojärjestelmät eivät tällä hetkellä tue kestävyyttä
palkitsemalla ympäristön ja ilmaston tilaa parantavista toimista ja
rokottamalla haitallisista, meidän on otettava tällainen vastuu
itse ja hankittava tieto, taito ja keinot ongelmien ratkaisemiseksi.
Viljelijöinä
voimme opetella ja käyttää tehokkaita tekniikoita: luonnonmukaista
viljelykiertoa valikoiduin satokasvein, peltometsäviljelyä ja
metsäpuutarhurointia, viherlannoitusta, juuristokastelua (suoraan
kasvien juurille ohjattava tippakastelu lisää satotasoja ja ennen
kaikkea vähentää veden tarvetta merkittävästi).
Kuluttajina voimme
suosia paikallisia ja kestäviä rakenteita, kuten maatilojen
suoramyyntiä, ruokapiirejä ja kumppanuusmaataloutta!
Mökki+ Puutarha = Totta? oli Saariston Savotta ry:n kesällä 2019 toteuttama Leader -kehityshanke, jota tuki Varsin Hyvä ry. Hankkeessa järjestettiin kesän ja alkusyksyn aikana 20 työpaja- ja tapahtumapäivää.
Työpajojen teemoina olivat minitaloasuminen ja -rakentaminen, luomupuutarha, puutarhan sadon käyttö ja säilöntä sekä yhteisöllinen elämä maaseudulla.
Hankkeen tavoitteena oli oppia yhdessä perinteisiä omavaraisen
pientilallisen taitoja ja muodostaa työpajalaisista osaajien
yhteisö, joka voisi halutessaan viedä eteenpäin unelmaa
uudenlaisesta siirtolapuutarhasta maaseudulla.
Rakentamista harjoiteltiin käsityökaluja käyttäen. Opittiin rakennuksen suunnittelua, työkalujen käyttöä, perinteisiä ja terveitä rakennustyötapoja.
Tässä tehdään minitalon perustuksia!
Minitalorakentamisesta oli myös luennoimassa oman minitalonsa taivutustekniikalla rakentanut ja rakennusprojektinsa tarkasti vaihe vaiheelta dokumentoinut mielenkiintoinen esiintyjä:
Luomupuutarha-työpajoissa perehdyttiin viljelytaitoihin kuten kylvöjen oikean ajoitukseen, taimikasvatukseen, luonnonmukaiseen maanhoitoon ja sadonkorjuuseen. Puutarhatyöpajojen heikkous olivat niiden lyhyt kesto ja harvalukuisuus: viljelytaitojen oppimisen kannalta tärkeä käytännön tekeminen jäi aiheiden esittelyn ja luentomuotoisen läpikäymisen jälkeen vähäiseksi (ja itse viljelmät hankkeen talkootyövoiman ylläpidettäviksi).
Säilöntä ja puutarhan sadon sekä villin luonnon tarjoamien antimien käyttäminen oli keskeinen osa hanketta. Työpajoissa opittiin erityisesti maitohapposäilönnän menetelmiä, valmistettiin herkullisia hapansäilykkeitä. Hapatustyöpajat olivat todella pidettyjä!
Katovuosiin varauduttiin oppimalla myös pettuleivän ja muiden
hätämuonien valmistamista.
Tässä irrotetaan pettuliinoja kaadetusta puusta:
Hankkeen taustalla oli tahto elvyttää yhteisvaraista, naapureihin tukeutuvaa kestävää elämäntapaa maaseudulla. Hankkeen yksi osa-alue keskittyikin parhaisiin yhteisökäytäntöihin. Osallistujat pääsivät tutustumaan toisiinsa ja käytännön maaseutuyhteisöllisyyteen Livonsaaren yhteisökylässä*. Unelmointi ja koko hanke huipentui Tulevaisuus-seminaariin, jossa käytiin läpi niin tärkeitä käytännön taitoja kuin toimivan yhteisön edellytyksiäkin, sekä ideoitiin tulevaa. Seminaarin vetäjänä toimi Kai Vaara.
Hankkeen myötä yhdistyksen piiriin muodostui talkootyöläisistä ja työpajojen osanottajista innokas aktiivisten toimijoiden joukko sekä paljon uusia ajatuksia ja konkreettisia suunnitelmia. Siirtolapuutarha-aluetta ei muodostunut, mutta yhdistyksen vasta vuokraamalle maa-alueelle on muuttanut kaksi minitaloa asukkaineen.
.
* Livonsaaren yhteisökylä on Suomen merkittävin maaseudun uudelleenasuttamisen ja yhdessäluodun kestävän elämäntavan kokeilualue. Yhteisökylä on ekorakentamisen, paikallistalouden ja yhteisöllisen päätöksenteon edelläkävijäyhteisö, jossa on raadettu ja rakastettu jo vuodesta 2005 https://yhteisokyla.net/
Saariston Savotan koulutus-, kurssi- ja työpajatapahtumat Facebookissa: