Rakennuspuutalkoot: metsästä taapeliin
Luminen talvi saarella!
Sukset ja ahkiot liikkuvat vauhdikkaasti, metsätöille on tarjolla hienot kelit. Lumijäljistä voi päätellä hangella kulkijan sekä sen, onko olento lepäillyt, syönyt, paennut, saalistanut vai taittanut matkaa. Viime vuonna vartetut hedelmäpuiden taimet tuli onneksi suurimmaksi osaksi suojattua, suojaamatta jääneitä on armottomasti herkuteltu.
Kyläkurssitoiminnalle uusia mahdollisuuksia tuovat Livonsaaren yhteisökylältä vuokratut 0,7 ha maata ja Alitalo-rakennus. Nyt talviaikaan on keskitytty huonoon kuntoon päässeen rakennuksen ylläpito- ja huoltotöihin, sekä säännölliseen työskentelyyn sopivien kädentaitotilojen suunnitteluun ja rakentamiseen (mm. pyöräpaja, bändikämppä, elektroniikka/sähköverstas, tekstiilityötilat manuaalisilla ja sähkökoneilla varustettuna).
Kevään koittaessa Kyläkurssien tukikohtaan rakennetaan omena- ja päärynätarhaa, yhteisöllistä puutarha-aluetta sekä kurssitoimintaa palvelevia ulkorakennuksia. Pieni humalatarha perustettiin jo viime vuonna! Rakennustalkoot ovat hauskoja tilaisuuksia oppia uusia taitoja yhdessä. Kursseja on kasvukaudella luvassa ainakin siementuotannosta, sekä rajoitusten salliessa (mikäli opetusta voidaan järjestää myös sisätiloissa) luomulaatuisen kotioluen valmistuksesta.
Pesäpönttöjä petolinnuille -työpaja lauantaina 17.10. klo 12-16.30
Kateviljelyn lisäämät myyräpopulaatiot pienenevät, jos autamme jyrsijäkantoja verottavia petolintuja pesimään ja viihtymään puutarha-alueidemme läheisyydessä.
Saariston Savotan lokakuisessa työpajassa tutustumme petolintujen elintapoihin, kierrämme maastossa suunnitellen pesäpöntöille sopivat sijainnit ja rakennamme pönttöjä. Työpaja toteutetaan Livonsaaren yhteisökylän alueella, joka on hyvää maastoa ainakin lehtopöllöille ja tuulihaukoille.
Työpajan tulee ohjaamaan Tomi Haapala.
Pesäpöntöt tehdään Juha Laaksosen kirjan ”Pihan linnut ja pöntöt” perusteella, kirjaan voi tutustua omatoimisesti jo etukäteen.
Työpaja järjestetään kokonaisuudessaan ulkotiloissa.
Hinta 15€ (sisältää kasvislounaan ja kahvit) +mahdollinen materiaalimaksu käytettyjen materiaalien mukaan.
Ilmoittatuminen ja lisätiedot: saaristonsavotta@gmail.com.
Hedelmäpuut varttuvat ruukuissaan
Keväällä vartetut puiden alut voivat hyvin. Niistä on pidetty huolta kastelemalla ja lannoittamalla, sekä poistettu vartteiden alapuolisia silmuja.
Alkukesän töitä Siementarhalla
Sää lämpeni toukokuun lopulla kertaheitolla. Paahto kylvö- ja istutustöissä kuumeni kilpaa auringon kanssa, kun kaikki räjähti kasvuun. Tämä valtava kasvuvoima tarvitsee valon ja lämmön lisäksi vettä ja ravinteita, niitä on tarjoiltava kasvinaluille, jotka eivät ole itse valinneet kasvupaikkaansa.
Siementarha pyrkii parantamaan viljelymaan kasvukuntoa ja hiilensidontaa, sekä kehittää viljelyä suuntaan, jossa fossiilisia polttoaineita käytetään vähemmän. Suomen ruokaomavaraisuus on tiettävästi noin 80%, mutta tuotanto on täysin fossiilisten polttoaineiden varassa.
Ruoantuotannon omavaraisuuteen liittyy olennaisesti myös kylvösiemenomavaraisuus. Esimerkiksi viljan ja perunan osalta omavaraisuus on Suomessa hyvinkin korkea, mutta vihannesten siemeniä ei tuoteta käytännössä lainkaan. Siementarhan yhtenä tavoitteena on kehittää kotimaista luomuvihannesten siementuotantoa. Osoittautui kuitenkin, että kotipuutarhureille pienpakkauksissa myytävien sertifioimattomien vihannessiementen eli ns. standardisiementen valvonta on lähes yhtä tiukkaa kuin ammattiviljelijöille suursäkeissä myytävien sertifioitujen peltoviljelykasvien kylvösiementen valvonta. Ruokaviraston siementarkastusosaston vaatimusten mukainen vihannessiementuotanto ei siis tämänhetkisillä asetuksilla ole taloudellisesti kovin kannattavaa.
Toivottavasti tilanne pian korjaantuu kohtuullisemmaksi. Meille puutarhasavottalaisille Siementarha on paikallisen ruoantuotantomme peruskallio ja jatkuvasti kehittyvän tiedon ja kokemuksen pankki. Siementarhan työssä ”korkeaa laatua” tavoitellaan taloudellisesta kannattavuudesta irrallisin kriteerein, ja se on meistä arvostettavaa. Tulemme ennemmin tai myöhemmin olemaan tilanteessa, jossa tällaiset ”kestävät” laadun määritelmät ovat myös kannattavan talouden perusta -harmillista ettei se nykyisessä rahataloudessa ole mikään itsestäänselvyys. Siementarhan toiminnassa on havaittavissa ainakin seuraavaa:
- kokemusperäinen ja tutkittu tieto kaiken parhaaksi toimivasta viljelystä
- kestävät ja Suomen oloissa hyvin menestyvät, omaa siementä tuottavat lajikkeet
- monipuolinen, täysipainoisen ruokavalion ja vaihtelevissakin ilmasto-oloissa sadon takaava viljelykasvivalikoima
- rakkaudella viljellyt vihannekset (korjataan maun ollessa herkullisimmillaan)
- avoimuus ja tiedonsiirto: halu ja kyky jakaa kaikkeen edellä mainittuun tarvittava osaaminen.
Kevään ja kesän aikana on istutettu ja kylvetty todella runsas valikoima yrttejä ja vihanneksia. Osa menestyy lähes kaikkialla, osa taas vaatii kausikasvihuoneoloja tämän erityisen suotuisan kasvuvyöhykkeemme ulkopuolella. Jotkut kasvit, kuten suhteellisen nopeasti tuleentuva linssi, kasvaisivat luultavasti jopa sujuvammin hiukan pohjoisemmassa köyhällä hiekkamaalla, kuin saaren tiukassa ja paahteisessa savessa.
Toista vuotta viljelyssä oleva riisi on tänä kesänä päässyt vesiviljelyyn: sopiva lätäkkö pysyy savimaassa hyvin, kun siihen on kaivettu syvennys riisimaata varten!
Hirssi, durra, kvinoa, maissit, mansikka- ja munakoisot pärjäävät (hyvällä huolenpidolla) avomaalla siinä missä kurpitsat, kesäkurpitsat, juurekset ja pensaspavutkin.
Siementarhalla on myös runsas kasvivalikoima kasvihuoneviljelyssä.
Hennot taimet ovat maahan päästyään villiintyneet nopeasti reheväksi puutarhaksi, jonka suojissa viihtyvät niin hyönteiset, linnut, matelijat ja muutkin pikkuotukset. Sekä tietenkin vaihtelevista ja vakituisemmista oppijoista sekä vapaaehtoisista puutarha-apulaisista koostuva, siementarhuri Tuukan luotsaama ihmisolentojen iloinen joukko.
Osuuspuutarhan viljely 2020 toteutetaan kollektiivin voimin
Koronapandemia rajoituksineen osoitti myös Livonsaaren Osuuspuutarhan haavoittuvuuden: ukrainalainen puutarhuri Albert ei päässytkään maahan viljelyä aloittamaan, eivätkä myöskään kansainväliset vapaaehtoistyöntekijät. Vihannesviljelyä haluttiin kuitenkin jatkaa välivuoden pitämisen sijaan; siemenet oli jo hankittu ja taimikasvatus aloitettu, ja puutarhan jäsenet toivovat ruokapöytiinsä paikallisia luomuvihanneksia. Kasvukausi päätettiin toteuttaa vapaaehtoisista viljelyosuuskunnan jäsenistä koottavan kollektiivin voimin.
Taimikasvatuksesta Osuuspuutarhan kasvihuoneella on tänä vuonna vastannut puutarhurin työtä ennen Albertia hoitanut Tuukka. Tuukka työskentelee nykyään Siementarhalla puutarhakasvien luomusiementuotantoon keskittyen. Osuuspuutarhan kuviot ovat kuitenkin vuosien kokemuksella tutut ja nyt Tuukka oli valmis auttamaan ja tiivistämään yhteistyötä, jotta homma saataisiin toimimaan.
Viljelykollektiivin kokoamisesta ja organisoinnista otti vastuun Ville, joka on alusta asti toiminut yhtenä Osuuspuutarhan kantavista voimista. Ville suunnitteli alustavan aikataulun työlle, laati viljelysuunnitelman alkuperäistä aikomusta pienemmäksi rajatulle peltoalueelle (nyt noin 10 aaria) yhdessä Tuukan kanssa, ja mietti millainen vastuun- ja työnjako toimisi.
Osuuspuutarhan Jyrki otti vastuun sadon toimittamisesta saaren ulkopuolelle, sekä internetin välityksellä toimivan kirjanpidon ja kommunikoinnin käynnistämisestä. Internetissä toimii nyt jaettu laskentataulukko, johon merkataan viljelmillä tehdyt työt tuntimäärineen, satotilaukset ja saatu sato, viikoittain vaihtuvat vastuuhenkilöt työtehtävineen ja tukihenkilöineen. Kommunikointikanavina toimivat sähköpostilista ja WhatsApp. Erilaisista lähtökohdista tulevat, toisilleen osittain tuntemattomatkin viljelykollektiivilaiset tarvitsevat ajoittain sähköpostilistan viestejä konkreettisempaa tutustumista ja opastusta hommiin, jotta pystyvät kantamaan ja jakamaan vastuun toimista. Ville on tällaisten tarpeiden ilmetessä pystynyt tarjoamaan selkeää neuvontaa mm. kastelu- ja sadonkorjuuaiheisten teemapäivien muodossa. Avainhenkilöiden avulla homma rakentui sellaisiin kantimiin, että toteutamme sitä kollektiivina parhaillaan.
Kyseessä on nyt siis uudenlainen kokeilu Livonsaarella, mutta vastaavalla mallilla toimivia kumppanuusmaatalousviljelmiä on kyllä olemassa, mm. Jyväskylän seudulla toimiva JuurikasJKL -kollektiivi (perustettu 2013). Livonsaaren Osuuspuutarhan kollektiivissa on 22 jäsentä. Kokeilu on todella kiinnostava: kuinka saamme kaiken kylvöistä sadonkorjuuseen toimimaan itseorganisoidusti, kuinka kommunikoimme töistä ja niiden tarpeesta sujuvasti? Yhteisviljely on hauska harrastus, mutta sen tavoite on myös sato. Kollektiivi onkin ollut erittäin motivoitunut ottamaan ja jakamaan vastuun viljelytöistä! Ja yhdessä tekeminen on ollut tosi kivaa. Sekin on hienoa, miten erilaisia ihmisiä yhdistävä perustarve, ruoka, tuo kaikki yhteen ja miten voimat yhdistämällä saamme paljon aikaan.
Viljelytoimet alkoivat toukokuun alussa sipulinistutustalkoilla, paikalla oli melko suuri osa kollektiivin jäsenistä. Sipulinistutuksen lomassa päästiin vaihtamaan ajatuksia mm. viljelysuunnitelmasta ja kasvukauden kulusta. Osa oli Livonsaarella ja/tai Osuuspuutarhalla ensimmäistä kertaa, osalle viljelylohko ja Osuuspuutarhan työtkin olivat jo tuttuja. Syksyllä istutetut valkosipulit hoidettiin haraamalla rivivälit vapaaksi rikkaruohoista.
Tämän jälkeen pellolle on istutettu ja kylvetty pienempien ryhmien voimin erilaisia kaaleja, salaatteja, kurpitsaa, kesäkurpitsaa, selleriä, sokerimaissia, juureksia, papuja, auringonkukkaa ja avomaankurkkua.
Osuuspuutarhalla on lisäksi Albertin perustama monivuotisten kasvien kasvimaa, jota kollektiivi on hoitanut. Siellä kasvaa erilaisia yrttejä, raparperia ja marjapensaiden taimia.
Kitkemistä on tehty yksin ja yhdessä, kastelut ovat hoituneet tarpeen mukaan kun kastelujärjestelmän käyttö on tullut kaikille tutuksi.
Talkoilla siivosimme ja järjestelimme myös ladon, joka toimii Osuuspuutarhan varastona ja pakkaamona.
Sadonkorjuuta tehdään viikoittain kauden loppuun saakka. Tämän suhteen harjoittelu on vielä käynnissä: omatoiminen satolaatikoiden tilaus ja kirjaaminen (sekä nouto), luomuvalvonnan edellyttämä satokirjanpito ja monet muut seikat ovat lähes kaikille uusia asioita, joita kaikki kuitenkin tulevat satokauden aikana itsenäisesti hoitamaan.
Miksi yhteisöllinen viljely kannattaa?
Kustannukset siemen-, taimi- ja ravinnehankinnoista, kuluvista materiaalihankinnoista (esim. työvälineet, hallaharsot), mahdollisista ostopalveluista (kuten koneellinen maanmuokkaus tai lannoitus) sekä mahdollisesta maan vuokra- tai ostohinnasta ovat jaettuina edullisemmat. Ruokasadon hinta pysyy edullisena, jos työhön ei palkata vastuuviljelijää vaan jokainen yhteisön jäsen antaa oman panoksensa ruokasadon eteen. Yhteisöviljelyyn voi osallistua vaihtelevin resurssein: viljelytyöhön voi antaa vähäisempiä tai suurempia panoksia. Se voi parhaimmillaan mahdollistaa viljelyyn osallistumisen ja lähiruoan saatavuuden silloinkin, kun päivittäinen/viikoittainen sitoutuminen tai koko kasvukauden paikallaolo ei ole mahdollista. Itsetekeminen antaa arvokasta käytännön kokemusta eri kasvilajien ja maan hoidosta sekä kaikista tuotantoon kuuluvista työvaiheista ja tehtävistä. Myös toisiltamme opimme käytännön osaamista ja yhteistyötaitoa. Yhdessä tekeminen on hauskaa ja voimaannuttavaa. Perustarpeen onnistunut järjestäminen yhdessä tarkoittaa, että meillä on yhteisvoimin mahdollisuus organisoitua järjestämään elämäämme parhain päin.
Jyväskylän seudun viljelijätoverit kirjoittavat nettisivuillaan: ”Jaamme mielellämme myös vuosien varrelta saamiamme kokemuksia, joten jos perusteilla on vastaavanlainen viljely-yhteisö, ota yhteyttä ja kysy käytännön vinkkejä”: juurikasjkl@gmail.com.
Kumppanuusmaatalous
Kumppanuusmaataloudet ovat ruoantuotannon vakaampia, ilman välikäsiä toimivia rakenteita. Yhteisöviljelyperiaatteella toimivissa osuuskunnissa (CSA) yhteisön muodostavat viljelijät ja kuluttajat. Viljelmien monipuolinen tuotanto on osuuskuntien jäsenille ruokaturvan perusta, tämä motivoi sitoutumaan toimintaan. Kuluttajat sitoutuvat etukäteen ostamaan viljeltävän sadon, jolloin tuotannon riskit ja hyödyt jaetaan, ja viljelijät saavat varmuutta ja vakautta tuotantoon ja sen kehittämiseen. Kuluttajilla on yleensä myös mahdollisuus osallistua viljelyyn ja saada kosketus ruoan alkuperään talkootapahtumissa tai muutoin. Kumppanuusmaatalousmallissa satoa ei siis myydä tukulle ja sieltä eteenpäin kauppaan, vaan osuuskunta tuottaa ruokaa suoraan pellolta kuluttajille. Järjestelmä suojaa sekä viljelijöiden taloutta että kuluttajien ruoan saatavuutta.
Livonsaarella on toiminut vuodesta 2012 Livonsaaren Osuuspuutarha, joka tuottaa ja toimittaa jäsenilleen luonnonmukaisesti tuotettuja kasviksia. Osuuspuutarha viljelee kasviksia yhteisökylän pelloilla ja kasvihuoneessa. Puutarhalla on työskennellyt kokoaikaisesti palkattu puutarhuri (joinain vuosina kaksikin), sekä osa-aikaisia työntekijöitä kansainvälisten vapaaehtoisohjelmien kautta. Lisäksi osuuskunnan jäsenet ovat osallistuneet viljelytöihin vaihtelevilla talkootuntimäärillä.
Lue ytimekäs selostus kumppanuusmaataloudesta, sen historiasta ja eri muodoista: https://juurikasjkl.wordpress.com/mita-on-kumppanuusviljely/
Puusavottaa, puutarhasavottaa!
…ja kotioluen valmistusta
Keväästä syksyyn on yksi pitkä ja ihana työpäivä. Jatkuvasti on uutta ihmeteltävää, niin ympäröivässä luonnossa kuin sen osana elelevän ihmisen touhuissakin.
Kevään töihin kuuluu polttopuiden teko. Tuulenkaatoja korjattiin ja karsittiin talvella ja keväällä, hyvää ”metsätyökeliä” ei menneenä talvena saatu saarella lainkaan. Omiin kotitaloihin ja majoihin urakoitiin lämmikkeet seuraavan talven varalle; samoin yhteisörakennuksiin, jotta tuvat, iltanuotiot, pirtit ja saunat pysyvät kuumina kaikille lämpöä luihinsa tarvitseville.
Kun puut oltiin saatu halkipoikkipinoon, alkoi puutarhatöiden kiihkeä tiimellys koti- ja yhteisöviljelmillä. Viimevuotisia juureksia oli yhä kellarissa polttoaineeksi, kuten tämä jyhkeä ”maamakkara” -tyyppinen punajuuri. Terästettynä tietysti tuoreella nokkossadolla, kuusenkerkillä ja muilla kevään kasvuvoimaa täynnä olevilla antimilla.
Syötävän sadon lisäksi puutarhatöistä saadaan arvokasta kokemusta käyttöön ja jaettavaksi, sitä ei voi koskaan olla liikaa!
Jokainen kausi on erilainen, ja erityisesti nyt toteutettava yhteisöviljely on antoisa ja mielenkiintoinen projekti jossa oppimista ja kehittymistä tapahtuu vauhdilla. Kursseja aiheesta on luvassa ensi vuoden keväästä syksyyn.
Hommien päätteeksi maistuu raikas, saunan padassa pantu IPA-olut.
Livonsaarelaisen kotioluen valmistusta tullaan tuonnempana jakamaan myös panokurssien muodossa. Perusteilla on Saariston Savotan humalaviljelmä. Taimet ovat vielä kovin pieniä, mutta varttuvat sukkelaan rakkaudella ja hyvällä huolenpidolla. Kasvivalikoimassa on varmasatoisia pohjoisempia lajikkeita, mutta myös muutamia amerikkalaisia ”trooppisen hedelmäisiä” IPA-humalia, jotka vähintäänkin pärjäävät ja kasvavat saaren lämpimässä ilmastossa, suotuisina kesinä tuottavat satoakin!
Siemenviljelyn kevättöitä: juurekset
Useimmat juurekset ovat kaksivuotisia kasveja. Ensimmäisenä vuotenaan ne kasvattavat kookkaan juuren, joka sitten yleensä nostetaan ylös ja syödään. Jos juuri kuitenkin jätetään maahan, se antaa kasville voimat kasvattaa seuraavana kesänä kukkavarren ja muodostaa siemenet, joiden avulla elämä jatkuu.
Siementarha harjoittaa omien juurikasvikantojen ylläpito- ja siemenviljelyä. Viljelyssä on mm. porkkanaa, punajuurta, palsternakkaa, retikkaa, piparjuurta. Siementuotantoa ajatellen on parasta kerätä juurekset maasta ensimmäisen vuoden syksyllä talteen hyvään talvisäilöön, ja samalla katsastaa ne läpi, valikoiden parhaat seuraavan vuoden siemenkasveiksi.
Siementarhuri oli syksyllä hajauttanut juurekset eri säilytyspaikkoihin, osan maakellariin ja osan aumaan. Auma, tasapohjainen kuoppa, kaivettiin pellon laitaan. Pohjan kaato ja salaojitus tehtiin johtamaan vesi aumasta ojaan. Auman pohjalle levitettiin jyrsijäverkko, sitten hiekkaan peitellyt juurekset laatikoissaan, ja laatikoiden päälle vesivaneria sekä verkkoa siten, että verkko lopulta ympäröi laatikot tiiviisti joka puolelta. Päälle 30 cm maata ja paksulti heinää.
Huhtikuun alkupuolella, kun maa oli selvästi alkanut lämmetä, avattiin auma. Suojapeitteet lapioitiin sivuun. Alta paljastui ensin vesimyyrien oma auma, sekalainen varasto juureksia, sitten pieniltä ja karvaisilta varastonkäyttäjiltä suojaava panssarirakennelma. Verkko pois, vanerit sivuun… juurekset olivat jo alkaneet kasvattaa naatteja! Syvällä maan pimeyksissäkin ne tietävät varmaksi missä suunnassa maan pinta häämöttää. Itse juuret olivat säilyneet hyvin -salaojitus oli toiminut ilmeisen tehokkaasti, sillä talvi oli leuto ja vettä satoi valtavasti. Maan lämpötila auman pohjalla oli avaamishetkellä 6,5 celsiusastetta.
Yhdistimme kellarin ja auman antimet -juureksia oli kaikkiaan reilusti enemmän kuin tämänvuotisen ylläpito- ja siemenviljelyn tarpeisiin. Säilöntä oli siis onnistunutta. Seuraavaksi oli valittava kaikkien lajien ja lajikkeiden parhaat istutettaviksi. Järjestettiin ensin välierät, joihin valittiin kokelaat kokonaisuutta arvioiden. Kriteereinä olivat mm. vihanneksen muoto, pinnan sileys, naatin kasvukohdan muodostuminen, sekä tärkeimpänä sivujuurien puute ja juuren mallikelpoisuus muutoinkin.
Pelkkää siementuotantoa varten riittäisi aivan pienikin määrä uudelleenistutettavia juureksia, sillä yksikin porkkana tai punajuuri tuottaa valtavasti siemeniä. Ylläpitoviljelyn vuoksi on kuitenkin tärkeää, että kannoissa säilyy riittävän monipuolinen perimäaines. Siispä siemenkasveja valittiin finaaliinkin reilusti.
Maa oli valmisteltu istutusta varten ja kylvörivit merkattu. Istutimme juurekset sopivin välein yhteistyömenetelmällä, jossa toinen teki jäykkään savimaahan väylää lapiolla, toinen sujautti juuren koloonsa. Sitten vain naattia puskemaan pintaan sieltä!
Kasvupaikan valinnassa ja valmistelussa oli jo etukäteen mietitty syksyn olosuhteita. Syksyllä siementen ollessa valmistumisen kynnyksellä muuttuu sää usein sateiseksi, eikä jatkuva kastuminen ja kuivuminen ole kypsyvälle siemenelle ihanteellinen tilanne. Tällöin on hyvä, jos siemenpenkkien ylle voidaan asentaa läpinäkyvä sadesuoja.
Hedelmätarhan perustaminen aloitettiin puiden varttamisella
Voiko hedelmäpuita olla koskaan liikaa? Jossain kärrätään omenoita kaatopaikoille, komposteihin ja peurojen syöttöpaikoille. Suhdanteet eivät mene tasan, sillä Saariston Savotan toiminta-alueella jokainen elävä puu jonka hedelmiä saamme käyttää, on aarre. Tuorepuristettu herkkumehu ja sen jatkojaloste siideri ovat houkuttaneet niin, että talkoohenkisiä omenankeruuretkiä on hyvän saaliin perässä tehty kauemmaksikin. Ainoan päärynäpuun hedelmät on syöty hyvin nopeasti heti niiden kypsyttyä.
Päätimme muuttaa tilanteen paremmaksi ja perustaa yhdistyksen oman hedelmäpuutarhan, jossa kasvaa päärynä- ja omenapuita.
Mukavinta varmasti olisi, että puut eläisivät muiden (pitkä- ja lyhytikäisten) puutarhakasvien joukossa. Vaan juuri tuota mehun ja siiderin tuotantoa, sekä kaikkea muuta kasvukauteen liittyvää työn määrää ajatellen vaikuttaa parhaimmalta keskittää puiden elämä aidattuun, helppohoitoiseen tarhaan.
Aloitimme projektin hankkimalla puiden perusrunkoja eli noin parivuotiaita siemenistä kasvaneita taimia, joiden tyvi on paksuudeltaan vajaasta sentistä puoleentoista senttiin, sekä jaloversoja eli hyvien hedelmäpuulajikkeiden edelliskesäisiä, noin lyijykynänpaksuisia ja runsassilmuisia latvaversoja, jotka on kerätty puiden ollessa lepotilassa. Versot on paras ottaa puista kevättalvella, ettei niitä tarvitse säilyttää pitkään. Niitä pidetään viileässä ja kosteassa, esim. kaivossa, tai kellarissa (muoviin käärittynä, turpeessa tms.). Versot eivät saa saada valoa, koska silloin silmut saattavat lähteä kasvuun ennen aikojaan. Perusrungon on oltava mahdollisimman talvenkestävä ja terve, sekä samaa lajia kuin siihen siirrettävä verso, esimerkiksi molemmat omenapuusta -vaikka onpa hedelmäpuita joskus saatu onnistuneesti vartettua mm. pihlajankin perusrunkoon. Perusrunko toimii siis juuristona ja antaa jaloversolle hyvän kasvualustan. Se vaikuttaa puun satoisuuteen ja satoikään tuloon, talvehtimiseen sekä lopulliseen kokoon.
Kun perusrunkojen kasvu oli käynnistymässä, pidimme muutaman yhdistysaktiivin kesken varttamistyöpajan, jossa yhdistimme jaloversot perusrunkoihin. Siementarhuri Tuukka Häkkinen neuvoi, kuinka homma hoituu.
Perusrunkoon ja jaloversoon molempiin veistetään yhdellä vuolaisulla samanlainen, siisti ja tasainen viisto pinta. Veitsiksi käyvät (varsinaisen varttamisveitsen lisäksi) ohutteräiset puukot ja mattoveitset. Perusrungon leikkauspinta tehdään 10-15 sentin korkeuteen, ja sen alapuolelta poistetaan kaikki versot ja silmut. Jaloversossa on oltava ainakin pari silmua, joten yhdestä jaloversosta voi usein liittämisen jälkeen pätkiä lisääkin versoja käyttöön, jos vain paksuus säilyy sopivana (eli suurinpiirtein samana kuin perusrungon leikkauskohta). Pinnat laitetaan heti vastakkain, ja niiden tulee sopia mahdollisimman saumattomasti yhteen -ainakin yläreunan ja toisen pitkän sivun olisi osuttava kohdalleen hyvin tarkasti. (Harjoittelimme ensin pajulla ja pihlajalla, jotta arvoainesta tärvääntyisi vähemmän!)
Liitos sidotaan tiukasti kiinni. Me käytimme sekä leveää kuminauhaa että sähköteippiä; luonnonmateriaaleista niini, hamppunaru ym. ovat mainiosti tarkoitukseen sopivia. Narulla tai edes kuminauhallakaan yhdistettäessä liitos ei ole tiivis, joten se on hyvä suojata vahalla. Myös jaloversojen päät suojataan vahalla, etteivät ne kuivu. Yhteenliitetyt jälsikerrokset alkavat pian kasvattavaa liitoskohtaan yhteistä solukkoa, jota pitkin vesi ja ravinteet kulkevat. Käyttämäämme menetelmää kutsutaan liitosvarrennokseksi.
Siementaimia kasvattamalla ja versoja talteen leikkaamalla voi tehdä uusia puita vanhoista, jo elämänsä loppupuolella olevista hedelmäpuista ja näin pelastaa niitä uuteen elämään.
Jaloversoja voi varttaa myös vanhoihin puihin, jos esimerkiksi halutaan samaan puuhun useita (tai alkuperäistä parempia) lajikkeita. Varttaminen tehdään hiukan eri tavalla, usein kuorivarrennoksena, jossa verson pää laitetaan rungon kuoren alle ja sidotaan sitten tiukasti kiinni. Tällöin vartteen vastaanottajaksi valitaan puusta oksa, joka on halkaisijaltaan maksimisaan viisi senttiä (kuori ei ole vielä liian paksua ja jäykkää). Oksa katkaistaan ja sen kuoreen tehdään mantopuuhun ylettyvä viilto, johon jaloverso työnnetään. Jaloverson viiste taas on samanlainen kuin liitosvarrennoksessakin. Myös tässä tapauksessa varrennoksen ympäriltä on hyvä ottaa pois muita oksia, jotta vartettu verso saa voimaa.
Varttamistyöpajan jälkeen Savotan tulevan hedelmätarhan taimet jäivät hetkeksi ämpäreihin ikkunoiden ääreen, juuret vedessä ja versot läpinäkyvällä peitteellä suojattuina (kosteuden haihtumisen ehkäisemiseksi). Kaikkiin oli onneksi muistettu laittaa vedenpitävät nimilaput, jotka kertovat vartetun jaloverson lajikkeen!
Kun reilun viikon kuluttua silmut vartteissa alkoivat aueta, ruukutimme pienet puut. Ne ovat osittain yhä sisällä ikkunoiden ääressä, osa on päässyt kasvihuoneeseen saamaan valohoitoa. Kun pakkasten vaaraa ei enää ole, taimia voidaan alkaa totuttaa ulos. Näyttää siltä, että muutama vartteista ei selviydy. Pieleen menneiden prosenttiosuus on onneksi pieni, ja tuntuisi liittyvän ainoastaan tiettyjen lajikkeiden jaloversoihin. Ne ovat ilmeisesti päässeet kuivahtamaan niin etteivät ole lähteneet kasvamaan kiinni perusrunkoihinsa. Kuolleet jaloversot leikataan pois ja perusrungot jätetään sitten ulos odottamaan seuraavaa kevättä ja uutta varttamista. Puita hoidetaan aluksi ruukuissaan, ne saavat rauhassa kehittää juuriaan.
Kauden aikana rakennamme hedelmäpuille tarhan: maa valmistellaan taimille sopivaksi ja alue aidataan peurojen, jänisten ja muiden herkkusuiden ulottumattomiin.
Varttamisen jälkeen kuluu muutama vuosi, ennen kuin hedelmiä alkaa tulla (vaikka kukkiakin sattuisi ilmaantumaan, ne otetaan pois puiden kasvun ja juuriston vahvistamiseksi). Toivottavasti lähialueen vanhatkin hedelmäpuut saadaan pian hoidettua hyvään kuntoon, joko kurssin muodossa tai pienemmällä porukalla!