Puusavottaa, puutarhasavottaa!

…ja kotioluen valmistusta

Keväästä syksyyn on yksi pitkä ja ihana työpäivä. Jatkuvasti on uutta ihmeteltävää, niin ympäröivässä luonnossa kuin sen osana elelevän ihmisen touhuissakin.

Kevään töihin kuuluu polttopuiden teko. Tuulenkaatoja korjattiin ja karsittiin talvella ja keväällä, hyvää ”metsätyökeliä” ei menneenä talvena saatu saarella lainkaan. Omiin kotitaloihin ja majoihin urakoitiin lämmikkeet seuraavan talven varalle; samoin yhteisörakennuksiin, jotta tuvat, iltanuotiot, pirtit ja saunat pysyvät kuumina kaikille lämpöä luihinsa tarvitseville.

Kun puut oltiin saatu halkipoikkipinoon, alkoi puutarhatöiden kiihkeä tiimellys koti- ja yhteisöviljelmillä. Viimevuotisia juureksia oli yhä kellarissa polttoaineeksi, kuten tämä jyhkeä ”maamakkara” -tyyppinen punajuuri. Terästettynä tietysti tuoreella nokkossadolla, kuusenkerkillä ja muilla kevään kasvuvoimaa täynnä olevilla antimilla.

Syötävän sadon lisäksi puutarhatöistä saadaan arvokasta kokemusta käyttöön ja jaettavaksi, sitä ei voi koskaan olla liikaa!

Jokainen kausi on erilainen, ja erityisesti nyt toteutettava yhteisöviljely on antoisa ja mielenkiintoinen projekti jossa oppimista ja kehittymistä tapahtuu vauhdilla. Kursseja aiheesta on luvassa ensi vuoden keväästä syksyyn.

Hommien päätteeksi maistuu raikas, saunan padassa pantu IPA-olut.

Livonsaarelaisen kotioluen valmistusta tullaan tuonnempana jakamaan myös panokurssien muodossa. Perusteilla on Saariston Savotan humalaviljelmä. Taimet ovat vielä kovin pieniä, mutta varttuvat sukkelaan rakkaudella ja hyvällä huolenpidolla. Kasvivalikoimassa on varmasatoisia pohjoisempia lajikkeita, mutta myös muutamia amerikkalaisia ”trooppisen hedelmäisiä” IPA-humalia, jotka vähintäänkin pärjäävät ja kasvavat saaren lämpimässä ilmastossa, suotuisina kesinä tuottavat satoakin!

Siemenviljelyn kevättöitä: juurekset

Useimmat juurekset ovat kaksivuotisia kasveja. Ensimmäisenä vuotenaan ne kasvattavat kookkaan juuren, joka sitten yleensä nostetaan ylös ja syödään. Jos juuri kuitenkin jätetään maahan, se antaa kasville voimat kasvattaa seuraavana kesänä kukkavarren ja muodostaa siemenet, joiden avulla elämä jatkuu.

Siementarha harjoittaa omien juurikasvikantojen ylläpito- ja siemenviljelyä. Viljelyssä on mm. porkkanaa, punajuurta, palsternakkaa, retikkaa, piparjuurta. Siementuotantoa ajatellen on parasta kerätä juurekset maasta ensimmäisen vuoden syksyllä talteen hyvään talvisäilöön, ja samalla katsastaa ne läpi, valikoiden parhaat seuraavan vuoden siemenkasveiksi.

Siementarhuri oli syksyllä hajauttanut juurekset eri säilytyspaikkoihin, osan maakellariin ja osan aumaan. Auma, tasapohjainen kuoppa, kaivettiin pellon laitaan. Pohjan kaato ja salaojitus tehtiin johtamaan vesi aumasta ojaan. Auman pohjalle levitettiin jyrsijäverkko, sitten hiekkaan peitellyt juurekset laatikoissaan, ja laatikoiden päälle vesivaneria sekä verkkoa siten, että verkko lopulta ympäröi laatikot tiiviisti joka puolelta. Päälle 30 cm maata ja paksulti heinää.

Huhtikuun alkupuolella, kun maa oli selvästi alkanut lämmetä, avattiin auma. Suojapeitteet lapioitiin sivuun. Alta paljastui ensin vesimyyrien oma auma, sekalainen varasto juureksia, sitten pieniltä ja karvaisilta varastonkäyttäjiltä suojaava panssarirakennelma. Verkko pois, vanerit sivuun… juurekset olivat jo alkaneet kasvattaa naatteja! Syvällä maan pimeyksissäkin ne tietävät varmaksi missä suunnassa maan pinta häämöttää. Itse juuret olivat säilyneet hyvin -salaojitus oli toiminut ilmeisen tehokkaasti, sillä talvi oli leuto ja vettä satoi valtavasti. Maan lämpötila auman pohjalla oli avaamishetkellä 6,5 celsiusastetta.

Yhdistimme kellarin ja auman antimet -juureksia oli kaikkiaan reilusti enemmän kuin tämänvuotisen ylläpito- ja siemenviljelyn tarpeisiin. Säilöntä oli siis onnistunutta. Seuraavaksi oli valittava kaikkien lajien ja lajikkeiden parhaat istutettaviksi. Järjestettiin ensin välierät, joihin valittiin kokelaat kokonaisuutta arvioiden. Kriteereinä olivat mm. vihanneksen muoto, pinnan sileys, naatin kasvukohdan muodostuminen, sekä tärkeimpänä sivujuurien puute ja juuren mallikelpoisuus muutoinkin.

eväsvyö

Pelkkää siementuotantoa varten riittäisi aivan pienikin määrä uudelleenistutettavia juureksia, sillä yksikin porkkana tai punajuuri tuottaa valtavasti siemeniä. Ylläpitoviljelyn vuoksi on kuitenkin tärkeää, että kannoissa säilyy riittävän monipuolinen perimäaines. Siispä siemenkasveja valittiin finaaliinkin reilusti.

Maa oli valmisteltu istutusta varten ja kylvörivit merkattu. Istutimme juurekset sopivin välein yhteistyömenetelmällä, jossa toinen teki jäykkään savimaahan väylää lapiolla, toinen sujautti juuren koloonsa. Sitten vain naattia puskemaan pintaan sieltä!

Kasvupaikan valinnassa ja valmistelussa oli jo etukäteen mietitty syksyn olosuhteita. Syksyllä siementen ollessa valmistumisen kynnyksellä muuttuu sää usein sateiseksi, eikä jatkuva kastuminen ja kuivuminen ole kypsyvälle siemenelle ihanteellinen tilanne. Tällöin on hyvä, jos siemenpenkkien ylle voidaan asentaa läpinäkyvä sadesuoja.

Hedelmätarhan perustaminen aloitettiin puiden varttamisella

Voiko hedelmäpuita olla koskaan liikaa? Jossain kärrätään omenoita kaatopaikoille, komposteihin ja peurojen syöttöpaikoille. Suhdanteet eivät mene tasan, sillä Saariston Savotan toiminta-alueella jokainen elävä puu jonka hedelmiä saamme käyttää, on aarre. Tuorepuristettu herkkumehu ja sen jatkojaloste siideri ovat houkuttaneet niin, että talkoohenkisiä omenankeruuretkiä on hyvän saaliin perässä tehty kauemmaksikin. Ainoan päärynäpuun hedelmät on syöty hyvin nopeasti heti niiden kypsyttyä.

Päätimme muuttaa tilanteen paremmaksi ja perustaa yhdistyksen oman hedelmäpuutarhan, jossa kasvaa päärynä- ja omenapuita.

Mukavinta varmasti olisi, että puut eläisivät muiden (pitkä- ja lyhytikäisten) puutarhakasvien joukossa. Vaan juuri tuota mehun ja siiderin tuotantoa, sekä kaikkea muuta kasvukauteen liittyvää työn määrää ajatellen vaikuttaa parhaimmalta keskittää puiden elämä aidattuun, helppohoitoiseen tarhaan.

Aloitimme projektin hankkimalla puiden perusrunkoja eli noin parivuotiaita siemenistä kasvaneita taimia, joiden tyvi on paksuudeltaan vajaasta sentistä puoleentoista senttiin, sekä jaloversoja eli hyvien hedelmäpuulajikkeiden edelliskesäisiä, noin lyijykynänpaksuisia ja runsassilmuisia latvaversoja, jotka on kerätty puiden ollessa lepotilassa. Versot on paras ottaa puista kevättalvella, ettei niitä tarvitse säilyttää pitkään. Niitä pidetään viileässä ja kosteassa, esim. kaivossa, tai kellarissa (muoviin käärittynä, turpeessa tms.). Versot eivät saa saada valoa, koska silloin silmut saattavat lähteä kasvuun ennen aikojaan. Perusrungon on oltava mahdollisimman talvenkestävä ja terve, sekä samaa lajia kuin siihen siirrettävä verso, esimerkiksi molemmat omenapuusta -vaikka onpa hedelmäpuita joskus saatu onnistuneesti vartettua mm. pihlajankin perusrunkoon. Perusrunko toimii siis juuristona ja antaa jaloversolle hyvän kasvualustan. Se vaikuttaa puun satoisuuteen ja satoikään tuloon, talvehtimiseen sekä lopulliseen kokoon.

Kun perusrunkojen kasvu oli käynnistymässä, pidimme muutaman yhdistysaktiivin kesken varttamistyöpajan, jossa yhdistimme jaloversot perusrunkoihin. Siementarhuri Tuukka Häkkinen neuvoi, kuinka homma hoituu.

perusrungon leikkaus
jaloverson leikkaus

Perusrunkoon ja jaloversoon molempiin veistetään yhdellä vuolaisulla samanlainen, siisti ja tasainen viisto pinta. Veitsiksi käyvät (varsinaisen varttamisveitsen lisäksi) ohutteräiset puukot ja mattoveitset. Perusrungon leikkauspinta tehdään 10-15 sentin korkeuteen, ja sen alapuolelta poistetaan kaikki versot ja silmut. Jaloversossa on oltava ainakin pari silmua, joten yhdestä jaloversosta voi usein liittämisen jälkeen pätkiä lisääkin versoja käyttöön, jos vain paksuus säilyy sopivana (eli suurinpiirtein samana kuin perusrungon leikkauskohta). Pinnat laitetaan heti vastakkain, ja niiden tulee sopia mahdollisimman saumattomasti yhteen -ainakin yläreunan ja toisen pitkän sivun olisi osuttava kohdalleen hyvin tarkasti. (Harjoittelimme ensin pajulla ja pihlajalla, jotta arvoainesta tärvääntyisi vähemmän!)

varttamiskohdan sidonta

Liitos sidotaan tiukasti kiinni. Me käytimme sekä leveää kuminauhaa että sähköteippiä; luonnonmateriaaleista niini, hamppunaru ym. ovat mainiosti tarkoitukseen sopivia. Narulla tai edes kuminauhallakaan yhdistettäessä liitos ei ole tiivis, joten se on hyvä suojata vahalla. Myös jaloversojen päät suojataan vahalla, etteivät ne kuivu. Yhteenliitetyt jälsikerrokset alkavat pian kasvattavaa liitoskohtaan yhteistä solukkoa, jota pitkin vesi ja ravinteet kulkevat. Käyttämäämme menetelmää kutsutaan liitosvarrennokseksi.

Siementaimia kasvattamalla ja versoja talteen leikkaamalla voi tehdä uusia puita vanhoista, jo elämänsä loppupuolella olevista hedelmäpuista ja näin pelastaa niitä uuteen elämään.

Jaloversoja voi varttaa myös vanhoihin puihin, jos esimerkiksi halutaan samaan puuhun useita (tai alkuperäistä parempia) lajikkeita. Varttaminen tehdään hiukan eri tavalla, usein kuorivarrennoksena, jossa verson pää laitetaan rungon kuoren alle ja sidotaan sitten tiukasti kiinni. Tällöin vartteen vastaanottajaksi valitaan puusta oksa, joka on halkaisijaltaan maksimisaan viisi senttiä (kuori ei ole vielä liian paksua ja jäykkää). Oksa katkaistaan ja sen kuoreen tehdään mantopuuhun ylettyvä viilto, johon jaloverso työnnetään. Jaloverson viiste taas on samanlainen kuin liitosvarrennoksessakin. Myös tässä tapauksessa varrennoksen ympäriltä on hyvä ottaa pois muita oksia, jotta vartettu verso saa voimaa.

vartettuja puun alkuja

Varttamistyöpajan jälkeen Savotan tulevan hedelmätarhan taimet jäivät hetkeksi ämpäreihin ikkunoiden ääreen, juuret vedessä ja versot läpinäkyvällä peitteellä suojattuina (kosteuden haihtumisen ehkäisemiseksi). Kaikkiin oli onneksi muistettu laittaa vedenpitävät nimilaput, jotka kertovat vartetun jaloverson lajikkeen!

Kun reilun viikon kuluttua silmut vartteissa alkoivat aueta, ruukutimme pienet puut. Ne ovat osittain yhä sisällä ikkunoiden ääressä, osa on päässyt kasvihuoneeseen saamaan valohoitoa. Kun pakkasten vaaraa ei enää ole, taimia voidaan alkaa totuttaa ulos. Näyttää siltä, että muutama vartteista ei selviydy. Pieleen menneiden prosenttiosuus on onneksi pieni, ja tuntuisi liittyvän ainoastaan tiettyjen lajikkeiden jaloversoihin. Ne ovat ilmeisesti päässeet kuivahtamaan niin etteivät ole lähteneet kasvamaan kiinni perusrunkoihinsa. Kuolleet jaloversot leikataan pois ja perusrungot jätetään sitten ulos odottamaan seuraavaa kevättä ja uutta varttamista. Puita hoidetaan aluksi ruukuissaan, ne saavat rauhassa kehittää juuriaan.

Kauden aikana rakennamme hedelmäpuille tarhan: maa valmistellaan taimille sopivaksi ja alue aidataan peurojen, jänisten ja muiden herkkusuiden ulottumattomiin.

Varttamisen jälkeen kuluu muutama vuosi, ennen kuin hedelmiä alkaa tulla (vaikka kukkiakin sattuisi ilmaantumaan, ne otetaan pois puiden kasvun ja juuriston vahvistamiseksi). Toivottavasti lähialueen vanhatkin hedelmäpuut saadaan pian hoidettua hyvään kuntoon, joko kurssin muodossa tai pienemmällä porukalla!

Ruoantuotanto on elämämme perusteista ensimmäinen -puutarhaviljelyn kurssit jakavat osaamista mahdollisimman monen ulottuville

Nykyaikainen ruoantuotanto, tukijärjestelmien kannattelema tehoviljely, on suuripäästöistä ja energiaintensiivistä maataloutta, jonka suuret tuotantomäärät perustuvat mm. raskaaseen kemikaalien (kuten tuontilannoitteiden ja torjunta-aineiden) ja koneistuksen käyttöön. Se ei luo kestävää ruokaturvaa -tarvitaan paikallisiin oloihin sopeutuneet, omaa siementä tuottavat monipuoliset viljelykasvivalikoimat ja kokonaisvaltainen ymmärrys yhteisen maailmamme tilaan vaikuttavasta maankäytöstä, kuten ilmaston lämpenemistä hidastavien viljelytekniikoiden taitaminen ja paikallisen viljelykierron toteuttaminen mahdollisimman vähällä fossiilienergian käytöllä.

Saariston Savotta ry:n toimijoilla on pitkäaikainen kokemus vapaaehtois- ja palkkatyöntekijöinä paikallisen luomuruoantuotannon parissa. Yhdistyksen piirissä kehitetään kokemusperäiseen tietoon perustuvaa puutarhaviljelyn kurssikokonaisuutta, jossa yhden kasvukauden aikana tarjotaan mm. perustiedot vihannesten ja yrttien luomuviljelystä, siementuotannosta, hiiltä maaperään sitouttavista viljelytekniikoista, säilöntätiloista ja -menetelmistä, puutarhan puiden ja pensaiden hoidosta sekä laajemminkin monikerroksisen ja ympäristön tilaa kohentavan puutarhaekosysteemin eli metsäpuutarhan suunnittelusta. Tänä vuonna hankitaan lisää arvokasta kokemusta ja pohditaan viljelytöitä tehdessä, kuinka tiivistää olennaisimmat osat kiinnostaviksi viikonloppukursseiksi. Kaikki palaute ja vuorovaikutus tähän liittyen on tervetullutta -tärkeää on, että tarve ja tarjonta kohtaavat! Kysy, kommentoi! Tarjonnan osalta yhdistyksen ulottuvilla on kahden paikallisen tahon monipuolinen kokemus ja osaaminen suoraan kurssitoiminnan kautta jaettavaksi.

Siementarhan viljelmillä tehdään edelläkävijätyötä puutarhakasvien luomusiementuotannon saralla. Siementarha on perustettu 2018. Se tuottaa puutarhakasvien siemeniä ja korkealaatuista ruokaa sekä edistää ekologisesti kestävää alkutuotantoa. Puutarhakasvien luomusiementuotannossa kaikki siemenet tuotetaan Livonsaarella ja kaikista lajikkeista tehdään omaa ylläpitoviljelyä: kaikki lajikkeet siis menestyvät ja tuottavat satoa Suomen ilmastossa avomaalla, tai kausikasvihuoneessa. Siementarhuri Tuukka Häkkinen on valmis jakamaan tietonsa ja taitonsa myös kurssitoiminnan parissa, jotta tulevaisuutemme kannalta välttämätön osaaminen paikallisesta ruoantuotannosta saadaan mahdollisimman monen ulottuville.

Vuonna 2012 perustettu Livonsaaren Osuuspuutarha tuottaa ja toimittaa jäsenilleen luonnonmukaisesti tuotettuja kasviksia. Osuuspuutarha viljelee kasviksia Livonsaaren yhteisökylän pelloilla ja kasvihuoneessa. Osuuspuutarha on yhteisöviljelyperiaatteella toimiva osuuskunta (CSA), jossa yhteisön muodostavat viljelijät ja kuluttajat. Tätä kutsutaan myös kumppanuusmaatalousmalliksi -osuuskunta tuottaa vihanneksia jäsenistölleen ilman välikäsiä (tuotettua ruokaa ei myydä tukulle ja sieltä eteenpäin kauppaan, vaan suoraan pellolta kuluttajille). Tänä vuonna Osuuspuutarhan viljely toteutetaan kollektiivin voimin, ilman palkattua puutarhuria ja puutarhatyöntekijöitä.

Livonsaarella syödään paljon paikallista ruokaa -se on konkreettinen tuki lähiseudun viljelylle ja tuotteille. Saaren sijainti suotuisalla 1A-vyöhykkeellä (johon kuuluu rannikkokaistaleen lisäksi Ahvenanmaa) antaa myös kasvukauden jatkua pitkään. Avomaalta saadaankin satoa tavanomaisempien peltoviljelykasvien lisäksi mm. tomaatista, munakoisosta, meloneista ja soijapavuista.

Erilaisten yhteisöviljelmien sekä kotipuutarhoiden antimet ovat taanneet herkut puutarhasavottalaisten ruokapöytiin koko talveksi -viimevuotisten loppuessa saadaankin jo uutta satoa!

Nykyaikainen maatalous ja ruoantuotanto on energiassa mitattuna hyvin tehotonta. Maatalous on tullut yhä riippuvaisemmaksi ulkopuolisesta energiasta ja väkirehusta. Ruoan prosessointi ja jakelu vievät kolme kertaa enemmän energiaa kuin ruoan tuottaminen. Tehotuotannossa oleva maatila käyttää yhä enemmän energiaa. Tarvitaan 7 energiayksikköä fossiilienergiaa tuottamaan 1 energiayksikkö ruokaa. Monista viljelykasveista saadaan vähemmän energiaa kuin mitä kuluu niiden kasvattamiseen.” Pekka Borg, pitkän linjan ympäristöasiantuntija ja tietokirjailija

Koska tuki- ja verojärjestelmät eivät tällä hetkellä tue kestävyyttä palkitsemalla ympäristön ja ilmaston tilaa parantavista toimista ja rokottamalla haitallisista, meidän on otettava tällainen vastuu itse ja hankittava tieto, taito ja keinot ongelmien ratkaisemiseksi.

Viljelijöinä voimme opetella ja käyttää tehokkaita tekniikoita: luonnonmukaista viljelykiertoa valikoiduin satokasvein, peltometsäviljelyä ja metsäpuutarhurointia, viherlannoitusta, juuristokastelua (suoraan kasvien juurille ohjattava tippakastelu lisää satotasoja ja ennen kaikkea vähentää veden tarvetta merkittävästi).

Kuluttajina voimme suosia paikallisia ja kestäviä rakenteita, kuten maatilojen suoramyyntiä, ruokapiirejä ja kumppanuusmaataloutta!